Myymäläesimies, Singhapan Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 28.11.2024
  • Hae viimeistään 20.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme thai-kieltä osaavaa myymälävastaavaa / Store manageria Siamtorin Jyväskylän myymälään.

Siamtorilla on kaksi aasialaisia elintarvikkeita myyvää kauppaa jotka sijaitsevat Lahdessa ja Jyväskylässä. Myymälät ovat auki arkisin klo 10-18 ma-pe ja lauantaisin klo 11-17. Siamtorin päämyymälä on Lahdessa. Tarvitsemme Jyväskylään moniosaajaa, joka osaa pyörittää sivutoimipisteemme arkea eli hoitaa tarpeen mukaan ja vastuullisesti kaikkia myymälän tehtäviä omistajan ohjauksen mukaan.

Päivittäiset työtehtävät koostuvat kaikista myymälän työtehtävistä, kuten myynnistä, saapuvan tavaran vastaanottamisesta, hyllytyksestä, tuotteiden päiväysten ja merkintöjen valvonnasta, inventoinnista, siisteyden ylläpidosta ja uusien työntekijöiden opastuksesta. Pyrimme saamaan myymäläämme myös muuta henkilökuntaa, mutta pienessä myymälässä joutuu välillä työskentelemään myös yksin.

Koska itsenäinen työ tämänkaltaisessa pienessä myymälässä on vaativaa, pitää sinulla olla aikaisempaa käytännön kokemusta myyntityöstä, esimiestehtävistä ja tämänkaltaisen toiminnan pyörittämisestä myös yllättävissä tilanteissa. Sinun pitää olla palveluhenkinen ja tuntea aasialaiset elintarvikkeet. Sinun pitää kestää pientä stressiä ja osata toimia eri kulttuureista tulevien asiakkaiden kanssa vaikka yhteistä kieltä ei aina löytyisikään. Tietotekninen osaaminen on välttämätöntä, sinulta ei mene sormi suuhun jos kassajärjestelmän tai verkkoyhteyksien kanssa tulee eteen jotain häiriöitä.

Koska pääosa asiakkaista ja tällä hetkellä kaikki muu henkilöstö puhuu jotain muuta kieltä kuin suomea, sinun pitää pystyä puhumaan ainakin thai-kieltä ja jonkin verran englantia. Eri puolilla EU-aluetta sijaitsevien tavarantoimittajien ja Siamtorin yhteinen kauppakieli on thai. Kommunikaatiovirheiden välttämiseksi asiointi heidän sekä Siamtorin Lahden yksikön kanssa pitää pystyä hoitamaan thai-kielellä. Koska etäisyys Lahden myymälään on 170km, täytyy esim. kassajärjestelmään liittyvät pikatilanteet pystyä hoitamaan puhelimitse ja silloin yhteinen kieli on välttämätön. Muu toimitiloihin, kirjanpitoon yms. liittyvä suomen kielellä tapahtuva hallinto hoidetaan Lahden myymälästä käsin, joten siitä ei tarvitse huolehtia.

Vastapainona vaativalle työlle saat paljon omaa toiminnanvapautta, kokopäiväisen työn ja mahdollisuuden kehittää toimintaa eteenpäin. Palkkaus päätetään sopimuksen mukaan.

We are looking for a Thai-speaking myymälävastaava / Store manager for Siamtori's Jyväskylä store.
Siamtori has two shops selling Asian food, located in Lahti and Jyväskylä. The stores are open on weekdays from 10 a.m. to 6 p.m. Mon-Fri and on Saturdays from 11 a.m. to 5 p.m. Siamtori's main store is in Lahti. We need a multi-talent in Jyväskylä who knows how to run the day-to-day life of our branch office, i.e. handle all store tasks as needed and responsibly according to the direction of the owner.

The daily work tasks consist of all work tasks in the store, such as sales, receiving incoming goods, shelving, monitoring product dates and markings, inventory, maintaining cleanliness and guiding new employees. We try to get other staff in our store as well, but in a small store you sometimes have to work alone.

Since independent work in a small store like this is demanding, you must have previous practical experience in sales work, managerial duties and running this kind of operation even in unexpected situations. You must be service minded and familiar with Asian foods. You have to withstand a little stress and know how to work with customers from different cultures, even if you don't always find a common language. Information technology skills are essential, you won't get panic if there are some problems with the cash register system or network connections.

Since the majority of customers and currently all other staff speak a language other than Finnish, you must be able to speak at least Thai and some English. The common business language of suppliers located in different parts of the EU and Siamtori is Thai. In order to avoid communication errors, you must be able to deal with them and Siamtori's Lahti unit in Thai. Since the distance to the store in Lahti is 170 km, you must e.g. to be able to handle unexpected situations related to the cash register system quickly by phone, and then a common language is essential. Other for offices, accounting, etc. related administration in Finnish is handled from the Lahti store, so you don't have to worry about it.

As a counterweight to the demanding work, you get a lot of your own freedom of action, a full-time job and the opportunity to develop the operation further. The salary is determined according to the contract.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:siamtori@hotmail.com