Koulunkäynninohjaaja, Pirkkalan kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 14.6.2024
  • Hae viimeistään 28.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tule mukaan tekemään töitä yhdessä Pirkkalan lasten ja nuorten parhaaksi!

Etsimme koulunkäynninohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2024-30.5.2025 tai sopimuksen mukaan.

Koulunkäynninohjaajana toimit Vähäjärven yhtenäiskoulussa erityisen tuen luokassa.

Pirkkalassa asuu Suomen neljänneksi koulutetuin väestö. Laadukasta koulutusta arvostetaan ja siihen panostetaan. Pirkkalassa on neljä alakoulua, kaksi yhtenäiskoulua ja yhteislukio. Kouluissa opiskelee lähes 3000 lasta ja nuorta, joiden tietoja ja taitoja kartuttaa noin 340 opettajaa ja koulunkäynninohjaajaa. Uudet tai huolella uudistetut koulurakennuksemme tarjoavat työlle viihtyisät ja toimivat puitteet.

Pirkkala on ollut edelläkävijä suomalaisen koulujärjestelmän uudistajana. Jatkamme edelleen koulutyön kehittämistä samalla intohimolla ja ennakkoluulottomuudella. Kouluissa työskennellään tiimitoiminnan ja jaetun johtajuuden kautta. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen, vahvuuspedagogiikka ja tietotekniikka näkyvät arjessa yhä vahvemmin. Suurimmalle osalle kouluistamme on myönnetty ympäristökasvatuksen Vihreä lippu.

Pirkkalan kouluissa panostetaan oppilaiden hyvinvointiin, oppimisen tukeen ja oppilashuoltoon. Kolmiportaista tukea annetaan kaikissa kouluissa ja pienluokkia on muodostettu kolmelle koululle. Opiskeluhuollon palveluja tarjotaan yhteistyössä Pirkanmaan Hyvinvointialueen kanssa.

Vähäjärven koulun uusi innostava, turvallinen ja terveellinen koulurakennus otetaan käyttöön kokonaisuudessaan syksyllä 2024. Saman katon alle muuttavat sekä perusopetuksen vuosiluokat 0-9 että varhaiskasvatus. Vähäjärven koulu tarjoaa yhtenäisen kasvun ja opin polun noin 1 200 lapselle ja nuorelle. Rakennuksesta löytyy myös nuorisotila, ja tiloja käyttää lisäksi Pirkan opisto. Opetushenkilöstöä talossa työskentelee yhteensä noin 150.

Yhtenäiskoulussa opiskeleminen mahdollistaa joustavamman oppimisen ja oppilaiden siirtymisen luokalta toiselle ilman suuria muutoksia ympäristössä ja opetusmenetelmissä. Tavoitteena onkin tukea oppilaiden kasvua ja kehitystä parhain mahdollisin tavoin aina esikoulusta jatko-opintoihin saakka.

Arkea sujuvoittaa koulutalon selkeä arkkitehtuuri: Versoksi nimetyssä talossa on omat alueensa päiväkodille, lastentalolle, alakouluikäisten opetukselle ja aineenopetukselle. Tilat muuntuvat joustavasti tarpeen mukaan eri-ikäisille oppijoille. Vuosiluokat 3-9 opiskelevat taito- ja taideaineet yhteisissä tiloissa.

Edellytämme ja arvostamme kokemusta ja osaamista erityislasten kanssa työskentelystä. Odotamme kykyä ja taitoa ohjata erityisen tuen oppilaita. NEPSY-osaaminen katsotaan hakijalle eduksi ja halu työskennellä erityisen tuen lasten parissa luokilla 7-9

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) mukainen kelpoisuus.

Valitun tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote.

Työsuhteen täyttämisessä noudatetaan viiden kuukauden koeaikaa. Työaika on 38 tuntia 15 min/viikko ja työ on päivätyötä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset on esitettävä haastattelun yhteydessä.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/609563/fi_FI