Rakennusautomaatiosuunnittelija, Kokkola
Tietoa tehtävästä
Miltä kuulostaisi suunnittelupesti, jossa hyvin tehty työ palkitaan? Kiinnostaisiko työskentely yrityksessä, jossa porukka viihtyy ja puitteet ovat kunnossa?
Pohjanmaan alueyksikkö hakee nyt sinua, rakennusautomaatiosuunnittelija työkaveriksemme Kokkolan toimipisteeseen.
Meillä on tarjolla monipuolisesti uudisrakentamisen ja peruskorjauksen rakennusautomaatiosuunnittelua ja kohdekartoituksia sekä pienemmissä että isomman mittaluokan hankkeissa – esimerkiksi sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa, liikekiinteistöissä, teollisuuslaitoksissa osana LVISA-suunnitteluryhmää tai RAU-saneeraushankkeissa. Työtehtävät voivat kokemuksesi mukaan sisältää kohdekäyntien lisäksi myös rakennuskohteiden valvontatehtäviä esimerkiksi toimintakokeiden muodossa.
Meillä työskentelet osana Granlundin Pohjanmaan rakennusautomaatio-osastoa, joka toimii tällä hetkellä Vaasassa ja Seinäjoella. Perehdytys Granlundin toimintamalleihin tapahtuu osin Vaasan toimipisteessä, minkä jälkeen tulet ensisijaisesti vastaamaan Kokkolan toimipisteen suunnittelutarpeista. Työtehtävät voivat kuitenkin tulla muistakin Pohjanmaan toimipisteistä tai koko Suomesta tarpeen mukaan. Saat verkostoihisi monikymmenpäisen joukon Granlundin rakennusautomaation huippuammattilaisia, joiden kanssa voit peilailla erilaisia suunnitteluratkaisuja ja tekniikoita.
Granlund Pohjanmaalla yhdistyvät ison ja pienen talon parhaat puolet: rautainen osaaminen, haastavat ja monipuoliset hankkeet sekä etenemismahdollisuudet ilman kimuranttia byrokratiaa tai valtaisaa hierarkiaa. Meillä on matala hierarkia, tehtävänkuvamme eivät ole kiveen kirjoitettuja. Meillä pääseekin tekemään kaikenlaista, mitä suunnitteluprojekteissa tulee vastaan.
Työkavereita kohtaamme Kokkolassa, Vaasassa, Seinäjoella ja Alavuudella. Suhtaudumme joustavasti myös etätyöskentelyyn. Tilamme ovat modernit ja porukka mukavaa.
Näin teemme mielestämme työelämästäsi paremman
Me olemme talotekniikan konkari yli 60 vuoden kokemuksella sekä talotekniikkasuunnittelun markkinajohtaja Suomessa. Meillä on vahva eteenpäin menemisen mentaliteetti ja porukka viihtyy meillä töissä todella hyvin vuodesta toiseen. Olemme työntekijöidemme omistama yritys, jossa jokaisen osaamista arvostetaan. Meitä granlundilaisia on jo yli 1 400 ympäri Suomen.
- Meillä suunnittelet ja toteutat uusimpia energiatehokkaita ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja. Kerrytät laajastikin osaamista, joka pitää sinut kehityksen kärkijoukoissa ja auttaa sinua takuulla myöhemminkin urallasi.
- Meidän kanssamme on mukava tehdä töitä. Uskomme, että sinäkin viihdyt. Me välitämme toisistamme mutta ennen kaikkea meillä on oikeasti ihan hauskaa yhdessä.
- Meidän talotekniikan osaamisemme on vertaansa vailla. Teemme alan kärkihankkeita ja ylläpidämme hanakasti osaamistamme. Kanssamme myös sinä opit uutta parhailta. Ei siis yhtään hullumpi satsaus omaan uraasi, jos tähän tilaisuuteen tartut!
- Meitä yhdistää halu mennä eteenpäin. Jos laillamme etsit mielelläsi uusia ratkaisuja, tavoittelet erinomaista lopputulosta ja haluat nauttia matkasta, eipä kaltaistamme työpaikkaa ole mielestämme toista.
- Maineemme vakaana ja luotettavana työnantajana pohjaa matalaan hierarkiaan, asiantuntijoidemme arvostamiseen, pitkiin asiakassuhteisiin ja aktiiviseen innovointiin.
Tämän lisäksi meillä on tarjota sinulle myös erittäin kilpailukykyiset henkilöstöedut. Ne tukevat arkeamme ja ovat työntekijöidemme itsensä toivomia.
Voisitko olla hakemamme osaaja?
Tehtävässä menestyäksesi tarvitset joko sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusta (DI tai insinööri AMK) tai muuta soveltuvaa koulutusta, josta olet saanut eväät rakennusautomaatiosuunnitteluun. Sinulla voi olla myös joko aiempaa kokemusta RAU-suunnittelusta tai vaihtoehtoisesti urakointikokemusta talotekniikan parista.
Toivomme, että olet jo työskennellyt hieman vastaavissa tehtävissä, innostut työtehtävistäsi ja kykenet itsenäiseen työhön.
Työtehtävät edellyttävät kohdekäyntejä, pääosin lähialueilla. Tämän takia toivomme sinulta ajokorttia sekä oman auton käyttömahdollisuutta.
Miltä vaikutti? Tulisitko työkaveriksemme?
Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 19.6.2024.
Käymme hakemuksia läpi ja tapaamme kiinnostavia hakijoita jo hakuaikana. Älä siis suotta odota viime hetkeen asti. Palkkauspäätöksiä olemme valmiita tekemään ripeästi – jo hakuaikana.
Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Tapio vastaa niihin mielellään.
Osastonjohtaja Tapio Mäki on tavoitettavissa joko puhelimitse p. 044 272 6622 tai sähköpostilla tapio.maki@granlund.fi
Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Annaan. Rekrytointikonsultti Anna Palmgrenin tavoitat joko puhelimitse p. 040 523 1757 tai sähköpostilla anna.palmgren@granlund.fi
Tietoa työnantajasta
Granlundilaisena voit kasvattaa osaamistasi talotekniikan, rakennuttamisen, kiinteistöjen, valvonnan ja ohjelmistoalan ammattilaisena asiantuntevassa porukassa. Toimipaikkasi voit valita vapaasti lähes kolmestakymmenestä toimistostamme ympäri Suomen.
Granlund on rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijakonserni, joka panostaa alan tuottavuuden parantamiseen, digitalisaation edistämiseen, uusiin energiaratkaisuihin sekä vastuullisuuteen. Tavoitteenamme on edistää ihmisten hyvinvointia rakennetussa ympäristössä. Lue lisää
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/granlund/1704694-5
Lue lisää työnantajasta
- Granlund Sähkösuunnittelija, Jyväskylä
- Granlund Commissioning Manager, Helsinki