Osa-aikainen siivooja Koski TL
Tietoa tehtävästä
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä. Etsimme joukkoomme vahvistusta – oletko se sinä?
OSA-AIKAINEN SIIVOOJA KOSKI TL
Millaista työtä on tarjolla? Tehtävänäsi on huolehtia asiakaskohteenamme olevan hoivakotiyksikön päivittäisestä puhtaanapidosta. Tapaat työvuorojesi aikana sekä hoivakodin henkilökuntaa että asukkaita, ja tästä syystä erinomaiset vuorovaikutustaidot korostuvat työssä. Edellytämme tehtävässä auttavaa suomen kielen taitoa. Aikaisempi kokemus siivoustyöstä on eduksesi, mutta ei välttämätöntä, sillä koulutamme vasta-alkaneetkin perusteellisesti tehtävään. Työtunteja kertyy viikossa 6h 15min ja työtä tehdään maanantaista perjantaihin aina reilun tunnin ajan päivässä. Työt tulee hoitaa klo 7:00 jälkeen eli työskentelyaikojen sijoittamisessa on jonkin verran joustoa ja pääset itse vaikuttamaan aikatauluihin.
Noudatamme kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta, tässä työssä tehtäväkohtainen palkkaus palkkaryhmän 3 mukainen. Työ sopii erinomaisesti esimerkiksi opiskelijalle! Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja sopivan henkilön löydyttyä olemme valmiita nopeaan töiden aloitukseen!
L&T:n tiimiin kannattaa liittyä, koska:
-
Saat työnantajaksesi suuren suomalaisen, vastuullisen työllistäjän, joka toimii työehtosopimusten mukaan.
-
Saat alan ehtojen mukaisen palkan. Meillä voit luottaa siihen, että saat palkan juuri sinä päivänä kuin pitääkin ja muut edut ovat sitä mitä pitääkin.
-
Saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi sekä monipuoliset ura- ja koulutusmahdollisuudet.
-
Saat käyttöösi modernit ja asianmukaiset varusteet sekä muut tarvittavat välineet onnistuaksesi työssäsi.
-
Tehtävässäsi pääset tekemään merkityksellistä työtä ja tekemään kiertotaloudesta totta - ihan joka päivä.
-
Viihdyt töissä ja pääset terveenä kotiin. Huolehdimme työhyvinvoinnistasi, työkyvystäsi ja työturvallisuudestasi joka päivä.
-
Meillä etuihin kuuluu myös esihenkilö, joka on aina valmis sparraamaan.
Odotamme sinulta:
-
Luotettavuutta, joustavuutta ja valmiuksia toimia itseohjautuvasti.
-
Positiivista palveluasennetta.
-
Auttava suomen kielen taitoa.
Kiinnostuitko? Jos kolahti kohdilleen, kerro meille lisää itsestäsi ja hae paikkaa heti! Haluamme varmistaa kaikkien hakijoiden tasapuolisen kohtelun, joten lähetäthän hakemuksesi suoraan järjestelmäämme. Emme käsittele sähköpostiin tulleita hakemuksia. Jos jokin jäi mietityttämään, lähetä kysymyksesi osoitteeseen rekry@lassila-tikanoja.fi. Muistathan lisätä hakemukseesi tehtävän ID-koodin 82456.
Katso, millaista siivoustyö Lassila & Tikanojalla on:
https://www.lt.fi/fi/tyonhakijat/lt-tyonantajana/siivoustyo
Avainsanat: siivooja, siivoojia, siivous, siivoustyö, puhtaanapito, kiinteistöpalvelut, kunnossapito, osa-aikatyö, osa-aikainen, Koski TL
Tietoa työnantajasta
Lassila ja Tikanoja
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/lassila-tikanoja/1680140-0
Lue lisää työnantajasta
- Lassila & Tikanoja Kuorma-autonkuljettaja Pieksämäelle
- Lassila & Tikanoja Siivoustyön esihenkilö, palvelumestari / Kajaani
- Lassila & Tikanoja Kiertävä siivooja Rovaniemelle
- Lassila & Tikanoja Peruspesutaitoisia siivoojia Jyväskylään
- Lassila ja Tikanoja Kokoaikainen siivooja Tornioon
Lassila ja Tikanoja muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle