Ohjaaja (määräaikainen) Rinnekodit Kaskeen
Tietoa tehtävästä
Haemme tiimimme kahta ohjaajaa kokoaikaiseen, määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2024 saakka. Voit olla koulutukseltasi esim. lähihoitaja tai sosionomi.
Tervetuloa Rinnekodit Kaskeen!
Rinnekodit Kaski sijaitsee Helsingin Suutarilassa rauhallisella omakotialueella. Kasken yksikkö on jaettu kolmeen ryhmäkotiin, joissa on yhteensä 18 asuntoa. Tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista ikääntyneille kehitysvammaisille henkilöille.
Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan. Asiakkaidemme toimintakyky vaihtelee ja jokainen heistä on omanlaisensa persoona. Tällaisena haluamme asiakkaamme myös kohdata; meillä jokainen on juuri oikeanlainen omana itsenään!
Tehtävästäsi:
Vaikka arjessamme on tietyt rutiinit, jokainen päivä on erilainen. Kaskessa työ koostuu suureksi osaksi hoitotyöstä asiakkaiden hyvinvoinnin eteen. Työnkuvasi koostuu myös esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, mahdollisesta lääkehoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta sekä yhteistyöstä asukkaidemme tukiverkostojen kanssa. Perushoidon lisäksi Kasken vahvuutena on saattohoito-osaaminen.
Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation sekä itsemääräämisoikeuden tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein!
Tiimistämme:
Hyödynnämme meiltä löytyvää monipuolista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksia – kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla oppimispoluillamme kuin tiiminäkin! Työskentelet yhdessä työyhteisöömme kuuluvien lähihoitajien, kodinhuoltajan, sairaanhoitajan, erityisohjaajan, vastaavan ohjaajan ja esihenkilönäsi toimivan palveluyksikön johtajan kanssa. Meistä jokainen on sinun tukenasi – kerrothan sinäkin kehitysehdotuksistasi rohkeasti meille!
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet, joita yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan ja viihtyisän työyhteisön.
Kaskessa voit vaikuttaa työsi sisältöön omien vahvuuksien mukaan. Meillä on avoin sekä huumorintajuinen ilmapiiri ja meillä jokainen saa olla oma itsensä. Työyhteisön arkea ohjaa lisäksi turvallisemman tilan periaatteet. Kun Kasken ovesta astuu sisään on ensitunne usein lämpö ja kodinomaisuus.
Tule sinäkin luomaan asiakkaillemme mielekästä arkea ja osaksi asiakaslähtöistä tiimiä!
Odotamme sinulta:
- sote-alan koulutusta, esim. lähihoitaja ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön (työ on pääasiassa kaksivuorotyötä)
- aitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti tuoden iloa heidän elämäänsä
- hyviä vuorovaikutustaitoja ja kehitysmyönteistä asennetta
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- mahdollisuuden työsuhdepyörään
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- monipuolisia koulutuksia, urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta - kysy muuttovalmiista kohteistamme esim. Helsingin Kivihaassa
- apua oman talouden hallintaan
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti vastaamalla muutamaan kysymykseen! Toimithan pian, sillä aloitamme haastattelut ja voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 15.7.2024. Toivomme, että pystyisit aloittamaan tehtävässä mahdollisimman pian. Työsuhde on määräaikainen 31.12.2024 saakka.
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokkasi lähihoitajan/ohjaajan tehtävässä on G22 (2412,63-2731,51 € alan työkokemuksesta riippuen + työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät).
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Lue meistä lisää nettisivuiltamme: Rinnekodit Kaski
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Mari Kunnas, arkisin 9-15 puh. 050 535 8747 tai sähköpostitse mari.kunnas@rinnekodit.fi
Rinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien hyväksi. Meillä työskentelee valtakunnallisesti 2900 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
#sydänmukana #elämänpoluilla
Tietoa työnantajasta
Diakonissalaitos tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiön yleishyödyllisen toiminnan avulla tuetaan kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Säätiön omistama yhteiskunnallinen yritys Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Lisäksi Diakonissalaitos on mukana koulutustoiminnassa.
Yhdessä säätiökonsernin eri toimialat rakentavat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Diakonissalaitos on vastuullinen työpaikka 3 400 ammattilaiselle, jotka tekevät työtä sydän mukana. Kaiken toiminnan keskiössä on ihminen.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/rinnekodit/2574952-8
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Sairaanhoitaja (määräaikainen) Rinnekodit Malmikotiin
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Ohjaaja Rinnekodit Hillaan ja Pyryyn (määräaikainen)
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Sairaanhoitaja päihdepalveluyksikkö Rinnekodit Breikkiin
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Lähihoitaja Rinnekodit Kompassiin (määräaikainen)
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Alueohjaajia Rinnekodeille Espooseen