Tietoa tehtävästä
Aftersales myyjiä Uudellemaalle
Valokuitunen rakentaa valokuituverkkoja taajama-alueille koko Suomessa. Kysynnän kasvaessa ja toimintamme laajentuessa etsimme nyt joukkoomme ihmisten kohtaamisesta nauttivia, aktiivisia ja kunnianhimoisia Aftersales myyjiä uuteen tiimiin Uudellemaalle.
Kasvamme vauhdikkaasti, joten pääset osaksi aitoa kasvutarinaa – sekä meidän että omaasi. Työsi on palkitsevaa: teet kodeista toimivampia kuin koskaan, sillä tarjoat ihmisille valokuidun avulla tasokkaimman mahdollisen nettiyhteyden. Kehityt omassa roolissasi, ja jos intoa riittää, niin siitä eteenpäinkin. Meillä väki viihtyy, yhteishenki on vahva ja tukea aina saatavilla. Tervetuloa, tulevaisuus odottaa!
Aftersales myyjän tehtäviin kuuluu valokuituratkaisujen myynti pientaloasujille jälkitoimituksena. Myyntialueet ovat pientaloalueita, joille on jo valmiiksi rakennettu valokuitu. Tehtävät ovat toistaiseksi voimassa olevia ja toivomme tekijöiden pystyvän työskentelemään viikoittain 25-37,5 tuntia, painottuen arki-iltoihin. Tehtävässä maksetaan pohjapalkkaa 1600€ kuukaudessa ja sen päälle kuukausittaista provisiota. Esimerkiksi 15 kaupan kuukautena kokonaisansio on noin 3200€. Tehtävässä pystyt siis vaikuttamaan palkkaasi aktiivisuudellasi. Valokuitusella on motivoivan palkkauksen lisäksi mahdollisuus kasvaa ja kehittyä myyjänä.
Arvostamme hakijassa kunnianhimoista ja tavoitteellista asennetta sekä rohkeutta lähestyä asiakkaita heidän kotonaan. Hyvä tausta työhön tulee esimerkiksi ständi- tai operaattorimyynnistä. Et kumminkaan välttämättä tarvitse aikaisempaa kokemusta tehtävässä onnistuaksesi, vaan tärkeämpää on reipas ja myyntihenkinen asenne! Tehtäviin on kattava perehdytys, koulutuspäivät järjestetään erikseen ennen töiden aloittamista ja läpi työsuhteen saat oman team leaderin sekä tiimin tuen. Työssä vaaditaan B-ajokorttia ja omaa autoa, kilometrikorvaukset maksetaan.
Valokuitusen työntekijä kuvailee yritystä näin: ”Työskentely Valokuituisella on erittäin monipuolista ja omia vahvuuksia pääsee käyttämään. Ilmapiiri työyhteisössä on aina rento ja innostava.”
Kuulostaako tämä juuri sellaiselta työpaikalta jota olet etsinyt? Jätä hakemus mahdollisimman pian. Aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian ja toistaiseksi voimassa oleva työsopimus solmitaan Eezy Henkilöstöpalveluiden kanssa. Haastattelut alkavat jo hakuaikana ja tehtävät täytetään sopivien henkilöiden löytyessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa
Saara Rouvinen
HR-konsultti
0504499538
saara.rouvinen@eezy.fi
Emilia Järvinen
HR-konsultti
0503518569
emilia.jarvinen@eezy.fi
Palkkaus
1600
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 1.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.