Kesätyö: Lähihoitaja, Mainiokoti Marski, Mikkeli
Tietoa tehtävästä
Lähihoitaja, Mainiokoti Marski, Mikkeli
Tule mukaan rakentamaan kodin tuntua Mainiokoti Marskiin, Mikkeliin.
Mainiokoti Marski sijaitsee Mikkelissä torilla, kaupunkimaisessa ympäristössä ja meille on rakennettu terassi ulkoilua varten.
Marski tarjoaa yksilöllistä hyvää hoivaa ikääntyneille tehostetun asumispalvelun asukkaille. Meillä jokaista työntekijää arvostetaan ja työtoverisi ovat aina valmiita auttamaan.
Tiimiämme kuvaa kehitysmyönteisyys ja jokaisella tiimiläisellä ja asukkaalla on mahdollisuus kehittää toimintaa eteenpäin. Olemme joustava työnantaja. Meillä työn tekeminen saa olla hauskaa ja arvostamme asioiden eteenpäin viemistä.
Tehtävän palkkaluokka on: FI SOS TES G20C.
Huomioi myös se, että 2024 aikana meille tulee yksityiselle sosiaalialalle tuntuvat palkankorotukset!
Työtehtävä on määräaikainen ajalle 3.6.2024-31.8.2025.
Kesän jälkeen työ voi mahdollisesti jatkua vakituisena!
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta astui voimaan 1.1.2024. Tehtävään valittavien ikääntyvien kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Kiinnostuitko tehtävästä, kerron mielelläni lisää:
Yksikönjohtaja Salla Kuutti
040 190 4693 (arkisin klo.9-17)
Sen tuntee, kun tulee kotiin.
Mainiokotien missiona on luoda parempaa hoitoa Suomeen mahdollistamalla jokaiselle asukkaalle yksilöllinen ja hyvä elämä. Panostamme Mainiokodeissa laadukkaaseen hoivaan, hoitoon ja ohjaukseen, maukkaaseen ruokaan, turvallisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä siihen, että jokaisella asiakkaalla on oma viihtyisä koti.
Mainiokotien brändin symboli, räsymatto, kuvaa koko elämän kirjoa iloineen ja suruineen.
Tietoa työnantajasta
Yli satavuotias Mehiläinen on arvostettu yksityinen terveys- ja sosiaalipalveluiden tuottaja, joka toimii Suomessa ja kansainvälisesti. Yrityksemme lähes 40 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa palvelevat vuosittain yli 2 miljoonaa asiakasta yli 800 yksikössä Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Saksassa. Lisäksi tytäryhtiömme BeeHealthy tarjoaa terveydenhuollon ohjelmistopalveluita kansainvälisesti. Mehiläinen on kasvava ja nopeasti kehittyvä suunnannäyttäjä, joka uudistaa toimialaansa innovatiivisilla digitaalisilla ratkaisuillaan. Olemme sekä ammattilaisten että opiskelijoiden mielestä terveysalan ihanteellisin työpaikka.
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/mehilainen/1927556-5
- Mehiläinen Oy Frontend Lead / BeeHealthy
- Mehiläinen Oy Lääketieteellinen johtaja
- Mehiläinen Oy Osa-aikainen työterveyspsykologi Loimaalle
- Mehiläinen Oy Sairaanhoitaja, Mainiokoti Aino ja Antti, Vantaa
- Mehiläinen Oy Project Manager / BeeHealthy
Mehiläinen Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle