Kesätyöntekijälle

Vuoden kesätyöntekijäksi valittu Bettina Kekäläinen pyrkii aina ylittämään itsensä!

Vastuullinen työpaikka

Vastuullinen kesäduuni 2020 -kampanjakauden Vuoden kesätyöntekijä on Danske Bankilla KYC Specialist roolissa toiminut Bettina Kekäläinen. Vuoden kesätyöntekijä valittiin Suomen yrittäjien toimesta, sellaisten henkilöiden joukosta, joita Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa mukana olevat työnantajat ovat ehdottaneet. Kesätyössä onnistumisen resepti on Bettinan mielestä simppeli: älä mene sieltä mistä aita on matalin, vaan pyri aina ylittämään itsesi!

Vuoden kesätyöntekijä on laskentatoimea opiskeleva Bettina Kekäläinen. Maisterivaiheen aloittanut kylteri suoriutui kesätyössään haastavista asiantuntijatason tehtävistä ja niitti näin ollen kiitosta esimiehiltään. Palkintoa jakavan Suomen yrittäjien raadin mieltä lämmitti erityisesti se, että perusteluista ja tekemisestä paistoi läpi yrittäjämäinen asenne, kyky toimia itsenäisesti sekä asioiden nopea omaksumiskyky.

Yritteliäästä ja kunnianhimoisesta asenteesta kertoo esimerkiksi se, että Bettina päätti hakea kesätyötä Danske Bankilla avoimen haun kautta, vaikka takana oli vajaat kolme vuotta talossa ja vanha tiimikin olisi ottanut hänet avosylin vastaan.

– Työntekijänä haluan aina parantaa sekä laajentaa osaamistani, siksi päätin katsoa, josko yleisen haun kautta aukeaisi uusia mahdollisuuksia ja haasteita, Bettina painottaa.

Eteenpäinpyrkimys ja oma-aloitteisuus kannattaa

Vaivannäkö kantoi hedelmää, uudessa tehtävässä vastuuta sai enemmän.

– Yritysasiakkuustiimissä arvioimme uusia potentiaalisia yritysasiakkaita. Työnkuvaani kuuluu riskien kartoittaminen ja päätösten tekeminen sen perusteella, Bettina kuvailee. Bettina painottaa, että opiskelijana kesätyön merkitys on melkoinen. Siellä pääsee kokeilemaan siipiään ja miettimään, millaisiin tehtäviin haluaa valmistumisen jälkeen suuntautua.

– Koulu ja teoreettisen puolen ymmärtäminen ovat tärkeitä asioita, mutta myös kesätyökokemuksen pitää olla sellainen, joka vie eteenpäin, Vuoden kesätyöntekijä pohtii. Hän lisää, että työnteko opintojen ohella helposti hidastaa opintoja, jonka vuoksi työn täytyy tukea kokonaisvaltaista kehittymistä.

– Haluaisin tulevaisuudessa löytää itseni tilintarkastuksen parista. Tässä tehtävässä yrityksen rakenteen tuntemus ja yritystoiminnan tuntemus vahvistuu, mistä varmasti on hyötyä jatkossa, Bettina intoilee.

Työnantajan ja kesätyöntekijän yhteisvastuu

Täydellistä kesätyötä Bettina kuvailee sopivan haastavaksi. Työnantajaansa Danske Bankia hän suitsuttaa vuolaasti:

– Tekemiäni analyysejä ja ajattelutyötä arvostetaan ja niiden perusteella tehdään ratkaisuja. Se on uutta ja saa minut tuntemaan, että minuun luotetaan!

Hän rohkaiseekin kaikkia toimimaan kesätyönantajansa tavoin. Danske Bankilla Employee Experience & Employer Branding advisor Linda Corin näkee kesätyöntekijöissä hurjan potentiaalin ja kuvailee heidän merkitystään seuraavin sanoin:

– Kesätyöntekijät ovat äärimmäisen suuri apu meille. He aloittavat työt usein jo reilusti ennen kesälomakautta ja voivat näin ollen hoitaa tehtäviä suhteellisen itsenäisesti vakituisten työntekijöiden jäädessä lomalle. Ketään ei jätetä yksin, mutta halutessaan voi vastuuta saada nopeastikin. Esimerkiksi asiakaspalvelutehtäviä oppii tekemällä, joten niissä tehtävissä pääsee nopeasti niin sanottuihin oikeisiin töihin, Corin tiivistää.

Kesätyöntekijöitä Bettina puolestaan kannustaa olemaan oma-aloitteisia ja aina ylittämään minimivaatimukset.

– Kannattaa aina miettiä, miten työtehtävää voisi kehittää ja ennen kaikkea tarjoutua omalta osaltaan toteuttamaan kehitysideoita, vaikkei esimiestehtävässä olisikaan. Tällöin työnantaja huomaa, että olet perehtynyt ja kiinnostunut. Suhde kehittyy, hän korostaa.

Samoilla linjoilla on Linda Corin:

– Ole innostunut ja pidä mieli avoimena. Tutustu uusiin asioihin ja tartu eteesi tuleviin mahdollisuuksiin positiivisella asenteella. Näillä pääsee jo pitkälle!

Vastuullinen kesäduuni -kampanja onnittelee Bettinaa! Palkinnon jakoi Suomen yrittäjät.

Teksti: Charlotta Forsberg
Kuva: Niko Jekkonen