Etätyö

Etätyöpäivä ja lapsi kotona? Onnistuu!

Kokosimme vinkkilistan, joka vastaa kaikkien aikojen legendaarisimpaan kysymykseen ”Mitä mä tekisin?”. Laita vinkit korvan taakse, sillä ne saattavat pelastaa päiväsi, kun seuraavan kerran olet lapsen kanssa etätöissä.

Etätyön tekeminen lapsen ollessa kotona vaatii hieman kekseliäisyyttä sekä jämptit rutiinit. Kokosimme yhteen vinkit, joiden avulla suoriudut voittajana – ja vieläpä hyvänä vanhempana! – etätyöpäivästä lapsen kanssa.

Lapsen kanssa etätöissä ei kannata laistaa tauoista

Vaikka yksin töitä tehdessäsi tapaisit toisinaan jättää lounaan tai päiväkahvittelut väliin, lapsen kanssa etätöissä tauoista ei missään nimessä pidä laistaa. Fiksusti vietetyt tauot ovat tilaisuutesi ostaa työrauhaa – parhaimmillaan aina seuraavaan taukoon saakka.

Taukojen taika piilee siinä, että lapset arvostavat rutiineja. Päivä ei tunnu niin pitkäveteiseltä, jos siinä on ryhtiä ja rytmiä. Voit tehdä lapselle kellon tai lukujärjestyksen. Näin lapsi hahmottaa, milloin vanhempi on käytettävissä ja milloin lapsella on omaa aikaa, milloin syödään ja milloin pidetään ulkoilu- tai pelitauko.

Lapsen kanssa etätöissä ollessa tauot kannattaa pyhittää yhdessäololle. Kun lapsi saa etätyön tauoilla peuhata äänekkäämmin ja tulla nähdyksi, malttaa hän kenties odottaa seuraavaa taukoa piirun verran paremmin. Älä siis missään nimessä selaile puhelintasi etätyön tauoilla.

Lapsen kanssa etätöissä – tekemistä tauoille

  • Yhteiset taukojumppahetket rauhoittavat molempia. Lue myös juttumme mikrotreeneistä!
  • Juoksu tai hyppely raittiissa ilmassa talon ympäri virkistää kummasti kehoa ja mieltä.
  • Hetki lautapelailua, palapelin kokoamista tai sadun lukemista irrottaa molempien ajatukset kaikesta muusta.
  • Lounaan kokkailu yhdessä on mukava tapa tutustua ruoanlaiton saloihin.

Järjestä lapselle kivaa tekemistä koko etätyöpäiväksi

Lapsen kanssa etätöissä olennaista on järjestää lapselle kivaa, itsenäistä tekemistä. Puuhan on oltava niin mielekästä, että se imaisee lapsen mukaansa.

Tärkeitä toimistohommia

Päivä lapsen kanssa etätöissä voi olla tärkeä työpäivä myös lapselle! Entä jos te molemmat olisitte tänään etätöissä? Kokosimme yhteen vinkkejä lapsen omiin toimistotöihin.

  • Lapsen oma toimistoleikki tärkeine toimistotarvikkeineen.
  • Lapsi mukaan palaveriin viihdyttämään työkavereita.
  • Puhelu tai videopuhelu tärkeälle ihmiselle, kuten isovanhemmalle.
  • Oman kuvakirjan piirtäminen, lehden toimittaminen tai lelumainoksen suunnittelu.
  • Kortin tai lahjan askarteleminen päiväkodin henkilökunnalle tai opettajalle.
  • Postin piirtäminen tai kirjoittaminen Pikku Kakkoseen.
  • Puuhapussi eli pussillinen kivoja piirustus-, väritys- ym. tehtäviä. Katso esim. nämä Kustannusosakeyhtiö Otavan tulostettavat tehtävät, joissa seikkailevat rakastetuista lastenkirjoista tutut hahmot, ja nämä Luustoliiton tehtävät lapsille.

Kivaa puuhasteltavaa

Kun lapsi ei jaksa istua paikallaan, kelpaisiko touhukkaampi tunti tai pari?

  • Aarteenetsintä.
  • Pieniä ruoanlaitto-/leivontatehtäviä. Katso esim. junnukokeille sopivia reseptejä Marttojen sivuilta.
  • Majan rakentaminen – ja tietenkin tupaantuliaiset kahvitauolla.
  • Puuharata, jolla lapsi etenee toimintapisteeltä toiselle sitä mukaa kun edellinen puuha alkaa pitkästyttää.
  • Leikkipussi eli pussillinen ideoita, joista arpoa seuraava leikki tai muu puuha.
  • Lempilelujen valo- tai videokuvaaminen puhelimella, tabletilla tai kameralla – ja näyttely kahvitauolla.
  • Teatteri- tai lauluesityksen valmistelu – ja esitys seuraavalla kahvitauolla.
  • Naapurin koiran ulkoilutus.

Katsottavaa ja kuunneltavaa

Päivä lapsen kanssa etätöissä saattaa vaatia tavallista enemmän ruutuaikaa. Nämä vinkit ilahduttavat myös kipeän lapsen kanssa etätöissä uurastavaa vanhempaa.

Kun etätyöpäivä lapsen kanssa on pulkassa, kerro lapselle selvästi, että olet nyt tehnyt kaikki työt ja olet siten kokonaan lapsen käytettävissä.