Kokeilukulttuurin rakentaminen vaatii muutakin kuin hyviä ideoita

Kokeilukulttuurin tärkeydestä liiketoiminnan kehittämisessä puhutaan paljon. Eikä ihme, innovaatiot vaativat syntyäkseen kokeilua, epäonnistumisia ja taas uusia kokeiluja. Kokeilukulttuuri ei kuitenkaan synny tyhjiössä, ilman esimerkkiä tai käskemällä. 

Kokeilukulttuuri vaatii syntyäkseen innokkaiden uudistajien lisäksi raameja ja organisaatiossa yhdessä tunnustettuja uusia tapoja toimia. Jos organisaation rakenteet ja palkitsemisen malli esimerkiksi ohjaavat suorittamaan tuttua ja turvallista, ei ole ihme, jos uutta ei lähdetä kokeilemaan. Tarvitaan siis muutakin kuin into testata, jotta homma ei kuukahda heti kärkeen. 

Kokeilukulttuurin syntyminen vaatii luottamusta

Kokeilukulttuuri ei tarkoita sitä, että joku toinen kertoo, mitä kokeillaan. Vastuu uusien asioiden ja lähestymistapojen kokeilemisesta on jokaisella tiimin jäsenellä, ei vain pomolla tai yksittäisellä tiimiläisellä. Tätä vastuuta tekee mieli kantaa, jos tiimissä on luottamuksellinen ilmapiiri: uskaltaa sanoa hölmöltäkin kuulostavat ajatukset ääneen, sillä kollegat kyllä kertovat, onko niissä idean siementä, jota lähteä kasvattamaan vai ei. Jos luottamus puuttuu, suut jäävät suppuun.

Jos luottamus puuttuu, suut jäävät suppuun.

Ennen kuin organisaatio siis suin päin rynnii ajamaan kokeilukulttuurin rakentamista, kannattaa ensin katsoa tiukasti peiliin ja arvioida, millainen kulttuuri organisaatiossa muuten on? Onko siellä lupa epäonnistua? Onko lupa sanoa eriävät mielipiteet ääneen? Tehdä asioita toisin kuin on totuttu? Ilman luottamusta kokeileminen jää kalvosulkeisiksi organisaation strategiapäiville ja kainoksi toiveeksi, jolla ei ole mahdollisuuksia toteutua.

Lue myös: Vastuullinen työnantaja luo turvallisen ilmapiirin keskustelulle

Pelkät ideat eivät yksinään riitä

Tarvitaan myös joku ajatus toteutuksesta ja etenkin kykyä toteuttaa. Viedä ideat käytäntöön. Mielellään nopeasti ja iteroiden. Tähän usein kokeilemisen into organisaatiossa tyrehtyy: jotain pitäisi saada tulille, jotta nähdään toimiiko idea, mutta kukaan ei oikeasti ehdi ”kun on tässä kaikkea muutakin”. Jos kulttuuriin on lisäksi syvälle iskostettu loputtoman viilaamisen ja suunnittelun – muttei toteutuksen – malli, jokainen voi kuvitella miten lopulta käy. Tästä pitäisi pyristellä irti, heti luottamuksellisen ilmapiirin rakentamisen jälkeen.

Kaikkea ei onneksi tarvitse räjäyttää kerralla eikä kokeilukulttuuri tarkoita kaiken muuttamista. Lopulta kokeilemiseen pääsee kiinni helpostikin, kun ideoinnin raamiksi asettaa tavoitteen jalostaa parhaista ideoista nopeita ja kevyitä, siltä seisomalta syntyviä hypoteeseja ja toteutumisen skenaarioita – miten tämä tehtäisiin ja mitä voisi tapahtua jos x, y ja z? Kyse on ajattelutavan ja työn tekemisen tavan muutoksesta. Ajattelua on kuitenkin kalibroitava ensin siihen suuntaan, että tavoite on lopulta aina kokeilla jotain, ei vain ideoida kokeilua. Siinä on vissi ero.

Miten teillä rakennetaan ja vaalitaan kokeilukulttuuria?