Kesätyötarinat

Kesätyö Helsingin kaupungin futistoiminnassa on rentoa ja hauskaa - ”Parasta oli saada urheilla työkseen”

Helsingin kaupunki

Yhdessä teemme vaikuttavia tekoja

Lukiolainen Emil Asunmaa oli kesätöissä apuohjaajana Vuosaaren nuorisotyöyksikön järjestämässä nutafudiksessa.

Kuukauden mittaisessa kesäpestissä Emil pääsi ohjaamaan eri-ikäisiä nuoria jalkapallon saloihin - hauskanpitoa unohtamatta.

”Parasta kesätyössäni oli ehdottomasti se, että sai urheilla ja pelata jalkapalloa työkseen”, Emil sanoo. Futistoiminnassa eri-ikäiset nuoret pääsevät matalalla kynnyksellä osallistumaan ohjattuun jalkapalloon ja samalla viettämään kesälomapäiviään.

”On nuoria, joilla ei välttämättä ole pääsyä seurajalkapalloon esimerkiksi varallisuutensa tai taitojensa puolesta. Nutafudiksessa ei ole väliä onko joku hyvä vai huono, vaan kaikki saavat pelata ja pitää hauskaa”, Emil kertoo.

Yhdessä suunnitellaan, yhdessä pelataan

Emil on itse nuorempana pelannut jalkapalloa, joten liikunnallinen kesätyö herätti heti Emilin kiinnostuksen. Hakuprosessin aikana koronasta johtuva poikkeustilanne aiheutti hieman jännitystä, että toteutuuko kesätyö lainkaan.

”Viikkoa ennen kesätyön aloitusta sain puhelun, että paikka olisi minun. Meni tietysti vähän tiukoille, mutta lähdin avoimin mielin. Ainakin pääsisin pelaamaan jalkapalloa”, Emil toteaa kevään tilanteesta. Tiimityö ja yhdessä tekeminen ovat tärkeässä osassa nuorten futistoiminnassa, onhan kyseessä joukkuelaji.

”Päivän aluksi suunnittelimme yhdessä, mitä tänään tehdään. Lounastauon jälkeen alkoi itse toiminta eli nuoret saapuivat paikalle. Käytännössä pelattiin nuorten kanssa, valvottiin pelejä ja katsoimme, että kaikki menee hyvin.

” Mukana toiminnassa oli ensikertalaisten apuohjaajien lisäksi kokeneempia ohjaajia, jotka perehdyttivät nuoremmat apuohjaajat ja toimivat apukäsinä tarvittaessa.

”Alussa ohjaajat olivat enemmän mukana ja pikkuhiljaa jäivät sivummalle. Oli mukavaa saada vapaammat kädet toimia, kun tiesi mitä homma on ja pystyi itsenäisesti tekemään”, Emil tuumaa.

Tärkeää työkokemusta

Uutta Emilille oli juuri ohjaajan roolissa oleminen. Tärkeitä oppeja jäi käteen niin ryhmän haltuun ottamisesta kuin eri-ikäisten nuorten kanssa toimimisestakin.

”Pitää osata käyttää ääntä sellaisella varmuudella, jotta saan ryhmän huomion ja kuuntelemaan niin, että asiat saadaan tehtyä”, Emil luonnehtii. Ensimmäinen oikea kesätyöpaikka jäi Emilin mieleen mukavana ja tärkeänä työkokemuksena, josta sai myös palkkaa. Kesätyö toi mukanaan myös kaivattua rentoutta lukio-opintojen oheen.

”Ekan lukiovuoden jälkeen oli tosi kiva päästä johonkin rennompaan duuniin, koska koulutyö on välillä aika stressaavaa. Varsinkin kun pitäisi jo tietää, mihin lukion jälkeen suuntaa.”

Kesätyötä nuorisofutiksessa Emil suosittelee ihan jokaiselle nuorelle. Jalkapalloakaan ei tarvitse osata entuudestaan, riittää että on innokas tekemään ja kokeilemaan.

”Se on rento ja hauska duuni, jossa saa urheilla. Välillä tuntui siltä, ettei olisi duunissa, vaan ihan vaan pelasi kavereiden kanssa”, Emil kertoo ja jatkaa:

”Kesän aikana ehtii kavereitakin nähdä ja kaverit voi pyytää myös mukaan pelaamaan.”  

Teksti: Siiri Huttunen Kuva: Niko Jekkonen