Työuran alussa

Visuaalisen markkinoinnin opiskelu on luovaa ja käytännönläheistä – Haaga-Helia

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy

Mainos

Can Nurgün, Myynnin ja visuaalisen markkinoinnin koulutus, Haaga-Helia

”Jos hoitaa hommat hyvin, se voi poikia työpaikan. Parasta opinnoissa ovat pätevät opettajat ja mahdollisuus luoda hyödyllisiä verkostoja.

Olen pienestä asti harrastanut valokuvausta ja ollut kiinnostunut visuaalisuudesta. Päätin hakea tähän koulutusohjelmaan myös siksi, että se on kaksikielinen.

Kiinnostavinta ovat olleet käytännön projektit yhteistyössä yritysten kanssa. Olemme esimerkiksi suunnitelleet logoja ja uudistaneet yritysten visuaalisia ilmeitä. Olen oppinut täällä paljon ryhmätyöskentelystä. Luovassa työssä tiimiläisten näkemykset eivät aina heti kohtaa, mutta silloin pitää osata olla joustava.

Minua kiinnostaa sekä graafikon että myyjän työ. Yhtä ammattia en halua vielä päättää. Olen kuitenkin varma, että projektiluontoinen opiskelu antaa hyvän pohjan työelämälle.”

Projektiluontoinen opiskelu antaa hyvän pohjan työelämälle.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. 10 500 opiskelijaamme luovat vahvat siteet työelämään jo opiskeluaikanaan. Panostamme kaikessa toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.

Artikkeli on julkaistu alkuperäisesti Kun koulu loppuu -sivustolla.