Pia Penttala kertoo työstään lastensuojelussa ja television Supernannyna.

1)  Taustasi: Miten päädyit alalle?

Minulla on aina ollut vahva ajatus siitä, että haluan auttaa muita. Minun on aina ollut helppo kysyä ja auttaa – olla heikomman puolella. Auttaminen on minulle hyvin luontaista. Lapseni sanovatkin usein, että otsassani lukee: ”Voit puhua mulle.”

Olen työskennellyt lastensuojelutyöntekijänä yli 20 vuotta. Tällä hetkellä toimin kahden
lastensuojeluyksikön toimitusjohtajana/yrittäjänä. Olen ollut yrittäjä nyt 11 vuotta. Lisäksi olen työnohjaaja sekä ylemmän erityistason psykoterapeutti. Psykoterapian maisteriksi valmistuin kaksi vuotta sitten.

Supernanny Suomi on minulle aivan uusi ”auttamisen foorumi”. Sarja perustuu brittiformaattiin – ja se tarjoaa kahdentoista suomalaisen perheen kautta katsauksen kiireiseen, usein ongelmalliseenkin lapsiperhearkeen.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Päivätyöni koostuu kahden lastensuojeluyksikön toimitusjohtajan tehtävistä. Kuntoutamme lapsia ja nuoria yhteistyössä perheiden kanssa.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Päivissä on usein erilaisia tilanteita, koska on kyse ihmisten elämästä. Päivä on otettava vastaan sellaisena kuin se on. Tutustun raportteihin, istun neuvotteluissa, vedän hoitotiimejä, tapaan vanhempia, soitan useita puheluita jne. Tätä työtä tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Parasta ovat ehdottomasti perheet ja kollegat. Meillä on oikein hyvä työyhteisö ja sitoutunut henkilöstö. Yhteistyö perheiden kanssa on sujuvaa ja tuloksellista. Suurin vastuuni tässä työssä on laadun ylläpitäminen.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Yhteiskunnallisella tasolla näkyvä kiire ja kovuus aiheuttavat haasteellisia tilanteita. Ihmisten kanssa toimiessa ei voi kiirehtää prosesseja, vaan asiat vaativat aikaa. Kun huomaan, että paineet ja kiire valtaavat alaa, pitää asettua ja antaa asioille tilaa.

Kun työ on auttamistyötä, jonka keskiössä on ihminen, tulosvastuullisuus on haaste. Toki maksan palkan itselleni, mutta minun perheyrittäjyyteeni ei liity sijoittaminen ja tuloksen maksimointi. Haluan antaa pienen palan yhteiskunnalle auttamistyön muodossa.

6) Mikä tekee työstäsi merkityksellistä?

Merkityksellisintä on se, kun hankalissa oloissa kasvaneet lapset eheytyvät. Kun huomaan, että lapsen ja vanhempien suhteet säilyvät vaikeuksista huolimatta. Usein sanonkin, että on ihan ok, että voit käydä sitten 30 vuotiaana vanhempiesi luona kahvilla.

7) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Oma perhe ja aviomies ovat minulle tosi tärkeitä. Tyttäreni kanssa meillä on myös yhteinen hevosharrastus. Minulla on oma hevonen, jonka parissa puuhaan 2,5-3 tuntia päivässä. Hevosen selässä työasiat unohtuvat. Lisäksi meillä on kaksi koiraa. Vaikka olenkin pääasiassa koti-ihminen, nautin myös kulttuurista – voisin istua oopperassa harva se ilta.

8) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Toivon, että alalle tulee ihmisiä jotka ovat sinut itsensä kanssa, rehellisiä, avoimia ja ymmärtäväisiä. Tässä työssä on erityisen hyvä muistaa, että kukaan ei ole täydellinen.

 

Supernanny Suomi 5.3.19 klo 21 alkaen AVAlla.

 

Kuva: AVA/MTV.