Uratarinat

Työn ytimessä: Asiakkuuspäällikkö Satu Nevalainen

Satu Nevalainen kertoo työstään Neptonin asiakkuuspäällikkönä.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle?

Olen toiminut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa lähes 15 vuotta, joista kaksi vuotta Yhdysvalloissa. Palattuamme viime vuonna takaisin Suomeen, elämäntilanne ja kiinnostus B2B-myyntiin sekä digitaalisiin ratkaisuihin auttoivat minua löytämään Neptonin ja päätymään asiakkuuspäälliköksi. Minua kiehtoi myös mahdollisuus hypätä mukaan suomalaiseen kasvuyritykseen IT-alalle, jossa on mahdollisuudet kehittyä ja edetä uralla jopa kansainvälisiin tehtäviin.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Työni pitää sisällään uusasiakashankintaa B2B-sektorilla sekä jo olemassa olevien asiakkuuksien hoitamista. Alueenani on käytännössä koko Suomi, joten työhöni kuuluu paljon asiakaskäyntejä eri puolilla maata. Pääosin työskentelen kuitenkin pk-seudulla.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Tykkään työssäni siitä, että työpäivät voivat olla hyvinkin erilaisia. Liukuma auttaa yksinhuoltajan arjessa sovittamaan lapseni kouluun viennit ja haut. Työpäiviin kuuluu markkinointia ja myyntiä, asiakaskäyntejä, puhelinsoittoja ja sähköposteihin vastaamista, myyntitiimin palavereja sekä erilaisia verkostoitumistapahtumia.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Onnistumiset. Parasta työssäni on se kun pystyn auttamaan asiakkaitani tekemään heidän työstään parempaa ja tuottavampaa sekä vapauttamaan heidän resurssejaan manuaalisesta työajanhallinnasta tuottavampaan tekemiseen. Aina on myös kiva tulla töihin. Meillä on upea työyhteisö ja huipputiimi, joka tekee kovasti töitä asiakkaiden tyytyväisyyden eteen. Saan työssäni aidosti tukea ja minuun luotetaan. Lisäksi voin itse vaikuttaa omaan työhöni paljon.

5) Mikä on haasteellisinta työssäni?

Haasteellisinta työssäni on se, että jokainen asiakas ja ala on niin erilainen. Asiakkaan TES:n tunteminen ja meneillään olevat lakimuutokset sekä erilaisten paikallisten sopimusten halllitseminen vievät aikaa. Toisaalta voin hyvillä mielin tehdä työtäni, koska Neptonin järjestelmä taipuu kaikkiin TES-tulkintoihin ja meidän kokenut tiimi on tarvittaessa tukena. Myös uusien asiakkuuksien saaminen on kilpailluilla markkinoilla haaste. Mutta juuri se myyntityön haastavuus osaltaan kiehtoo minua ja onnistumiset palkitsevat!

6) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aika menee lapsen kanssa touhutessa sekä kuntosalilla. Harrastan myös nuorkauppakamaritoimintaa sekä vien eteenpäin Babies Out Of The Box -missiota, johon liittyy kehitysmaille suunnittelemani äitiyspakkaus.

7) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Neuvoisin alalle haluavaa tutustumaan itseä kiinnostaviin yrityksiin ja rohkeasti kontaktoimaan, vaikka haku ei olisikaan käynnissä. Tällä alalla pärjää jos on nopea omaksumaan uutta tietoa ja erilaisia järjestelmiä, omaa hyvät sosiaaliset taidot ja haluaa tehdä kovaa tulosta! Myös avoin mieli ja laajat verkostot ovat iso plussa.

www.nepton.fi