Työllisyysnäkymät

Työelämän suuri seikkailu: Yhdysvalloista Suomeen töihin

Suomessa työskentely on opettanut Yhdysvalloista muuttaneelle Alexille kärsivällisyyttä ja uudenlaista johtamista.

Suomalainen työkulttuuri näyttää Yhdysvalloista muuttaneen silmin rauhalliselta ja kommunikoivalta. Suomessa vietetyn vuoden aikana Alex Maslowski on oppinut, että hyvää työtä voi tehdä myös palamatta loppuun –  ja että saunominen auttaa jaksamaan pitkän talven yli.

Vuosi sitten säteilyteknologiaan erikoistunut ohjelmoija Alex Maslowski oli ison elämänmuutoksen edessä. Yhdysvaltojen Seattlessa toiminut konsultointiyritys oli yhdistynyt suomalaisen sädehoitomenetelmiä kehittävän Varian Finlandin kanssa, mikä tarkoitti Maslowskille muuttoa Helsinkiin.

– Edessä oli seikkailu, ja jännittävä sellainen. Olin muuttanut työn perässä aikaisemminkin, mutta nyt mukana oli vaimo ja neljä lasta. Lähdön hetki tuli nopeasti, piti järjestää lapsille koulupaikat, myydä talo ja auto, sekä hoitaa veroasioita, Maslowski kertoo.

Vaikka Maslowskin perheellä oli rapakon takana aikaa asennoitua muutokseen, ei kulttuurishokki ollut täysin vältettävissä. Sekä suomalaisessa kulttuurissa että sen työkulttuurissa oli pureskeltavaa Venezuelassa syntyneelle ja sieltä Yhdysvaltoihin muuttaneelle Maslowskille.

Suomalaiset ovat ryhmänä hyvin yhtenäisiä, mikä tekee myös kulttuurista erityisen. Se voi tuntua aluksi pelottavalta ulkopuolisen näkökulmasta.

Maslowski on pannut merkille, että pienessä maassa ollaan ylpeitä kansainvälisistä saavutuksista. Sama pätee myös perinteisiin.

– Ulkomaalaisilla on aina samat stereotyyppiset mielikuvat Suomesta saunoineen ja porokeittoineen, mutta tänne muutettuani aloin pikkuhiljaa huomaamaan pieniä ja uniikkeja yksityiskohtia, jotka rakensivat kuvaa suomalaisesta elämäntavasta, Maslowski muistaa.

– Musta kahvi tai korvapuustit eivät itsessään ole mullistavia asioita, mutta pienistä yksityiskohdista muodostui pikkuhiljaa käsitys suomalaisesta elämäntavasta. Se oli siistiä huomata.

Auktoriteetit vaihtuivat keskusteleviin ryhmiin

Maslowski toimii tällä hetkellä johtajana osastolla, joka suunnittelee ja kehittää algoritmejä sädehoitoon. Varian Finlandin asiantuntijat työskentelevät yhdessä syöpään erikoistuneiden lääkärien kanssa kehittääkseen potilaille mahdollisimman tehokkaita hoitokeinoja. Maslowski pitää työssään siitä, että oman työn jälki näkyy konkreettisesti parempina hoitomenetelminä.

– Voimme parantaa ihmisiä tekemisellämme, mikä tekee työstä valtavan merkityksellistä. Se lisää motivaatiota ja halua tehdä asiat hyvin myös niinä päivinä, jolloin työ ei tunnu hauskalta.

Suomalaiseen työkulttuuriin sulautuminen on vaatinut totuttelua. Eroja löytyy Maslowskin mukaan varsinkin ryhmädynamiikasta. Suomessa arvostetaan ryhmässä keskustelua, siinä missä yhdysvaltalainen työympäristö on usein hierarkinen ja auktoriteettivetoinen.

– Täällä voisi nousta seisomaan ja julistaa olevansa jonkun alan auktoriteetti, ja ihmiset vain nauraisivat. Tuntuu, että Suomessa vaaditaan enemmän oikeaa johtajuutta, jotta viesti menee perille, Maslowski pohtii.

Suomi on opettanut kärsivällisyyttä

Suomalaista työmentaliteettia Maslowski pitää rauhallisempana kuin Yhdysvalloissa. Hän kuvailee amerikkalaista ihannetyöntekijää sankarilliseksi cowboy-hahmoksi, joka on valmis paiskimaan 70 tuntisia työviikkoja saadakseen projektin valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

– Suomalaiset puolestaan ovat tottuneet tekemään pitkäjänteistä työtä. Annetaan ikään kuin ajan tehdä työtä sen sijaan, että yritettäisiin saada kaikki tehtyä väkisin yhdessä sprintissä.

Pohjolassa työntekijät ovat Maslowskin mukaan kärsivällisempiä ja keskittyvät tarkemmin yksityiskohtiin. Johtajan vinkkelistä se tarkoittaa sitä, että pelkän lopputuloksen arvioinnin sijaan huomion voi kiinnittää kommunikaatioon jo projektin aikana. Siihen, että alaiset tietävät, mitä heiltä odotetaan.

Myös Maslowskin oma suhtautuminen työntekoon on ehtinyt muuttua Suomessa vietetyn vuoden aikana.

– Täällä työskennellessäni olen oppinut, että on täysin mahdollista tehdä hyvää työtä ilman, että polttaa itseään loppuun, Maslowski kertoo ja jatkaa:

Yhdysvalloissa työntekijät stressaantuvat helposti, koska kaiken pitää olla valmista heti. Todellisuudessa monessa projektissa riittää, jos omistaa sille neljä keskittynyttä tuntia päivässä.

On suomi opettanut myös jotain muutakin tärkeää, nimittäin pitkästä talvesta selviytymistä.

– Parasta Suomessa on ollut ulkoliikunta, luistelu ja hiihtäminen. Nautin todella paljon lumesta, no, ainakin helmikuuhun asti, Maslowski nauraa.

– Saunomiseen olen myös tykästynyt, se auttoi jaksamaan talvella. Jos joskus muutan takaisin Yhdysvaltoihin, aion rakentaa saunan talooni!

Väinö Vasara