Blogi

Motivaatiota metsästämässä

Työmotivaatiota voi joskus joutua kaivelemaan syvempääkin, mutta sitä pitäisi luoda myös työnantajan puolelta.

Motivaatio on tärkein liikuttajamme työelämässä. Meitä kaikkia motivoi jokin, joka saa aamuisin nousemaan ja ryhtymään töihin. Monella se on raha tai velvollisuudentunto, jopa pelko. Onnekkaimpia meistä liikuttaa intohimo omaan työhön.

Mitä positiivisempi ja palkitsevampi motivaation ydin on, sitä paremmin viihdymme työssämme. Jos menen töihin vain siksi etten saisi potkuja ja saan perheelle leivän pöytään, en ole välttämättä kovin onnellinen.

Kun motivaatio liittyy henkiseen palkintoon, hyvään oloon, onnistumiseen, oppimiseen, intoon tai iloon, se on voimakasta ja sen avulla jaksaa paljon.

Nelivuotias poikani ei millään jaksaisi kävellä mihinkään, ei edes 500 metriä kauppaan. Se on hänestä tylsää eikä hän näe kauppamatkoissa mitään hauskaa, varsinkaan kun joka kerta ei ole herkkujakaan tiedossa. Sen sijaan hän juoksee pihalla saippuakuplien perässä vaikka tunnin, ehkä kaksikin, jos sallisin sen.

Hyvät kokemukset vahvistavat motivaatiota. Palaute ja onnistumisen tunteet ruokkivat sitä parhaiten. On työnantajan tärkeä velvollisuus motivoida työntekijöitä ja tarjota heille välineitä luovuutensa ja taitojensa kehittämiseen. Oikeaan, tekijälleen sopivaan tehtävään rekrytointi kuuluu olellisena osana tähän.

Harvinaista ja tehokasta herkkua työnantajan puolelta olisi antaa työntekijälle enemmän aikaa ja vapautta tehdä työtä omien vahvuuksiensa mukaan. Eli siis höllätä niistä niin tärkeistä tulos- ja aikatavoitteista.

Esimies on kuin se työpaikan ope tai äiti, joka peilaa omalla käytökselläään jopa huomaamattaan paljon asioita. Alaiset yllättävän usein toistavat esimiesten käytösmalleja.

Koko yrityksen ja esimiesten toiminta asettaa myös esimerkin työn merkityksellisyydestä ja miellyttävyydestä. Jos kukaan ei saa kiksejä saavutuksistaan ja kaikki vain puurtavat kasvot kireinä, ei ole ihmekään, ettei ketään kiinnosta.

Useiden tutkimusten mukaan motivoituneimpia ihmisä ovat he, jotka saavat käyttää työssä luontaista luovuuttaan. Luovuus ei ole ammatista kiinni, sillä periaatteessahan kyse on vain itselle sopivista mielekkäistä työskentelyratkaisuista.

Motivaatio luovuuden kautta voi syntyä myös niin, että suhtautuu työntekoon oman ajan ja luovempien puuhien mahdollistajana.

Satu Varjonen on äiti ja freelancer-kirjoittaja, jolla on vankka tausta keikka- ja asiakaspalvelutyöstä.