Kesätyöntekijälle

Kesätyöntekijät antoivat äänensä kuulua: vuoden 2020 vastuullisimmat kesätyönantajat ovat nyt selvillä

Vastuullinen työpaikka

Vastuullinen kesäduuni- kampanja palkitsee vuosittain vuoden vastuullisimmat kesätyöpaikat. Jokainen kampanjassa mukana oleva yritys voi osallistua mukaan Suomen suurimpaan kesätyökokemuksia kartoittavaan Kesäduuni-tutkimukseen, jossa kesätyöntekijät saavat äänensä kuuluviin. Vastuullisin kesäduuni- kilpailun tulokset perustuvat täysin kesätyöntekijöiden arvioihin kesätyönantajastaan. Työnantajat kilpailevat organisaation koon mukaan kolmessa eri kategoriassa: 1000Plus, suuret yritykset sekä pienet ja keskisuuret yritykset.

Kilpailu kävi kuumana, kun kesätyönantajat mittelöivät Vuoden vastuullisin- työnantaja tittelistä. Vuonna 2020 kilpailuun osallistui 114 kesätyönantajaa, joille kertyi 6404 kesätyöntekijöiden antamaa arviota.

Vuoden 2020 vastuullisimmiksi kesätyönantajiksi nousivat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Keskinäinen työeläkeyhtiö Varma sekä Alfa Laval Aalborg Oy. Toiselle sijalle ylsivät LähiTapiola, Efora Oy sekä Kiinteistö Oy M2-Kodit ja kolmanneksi Metsähallitus, Metroauto Oy sekä Sucros Oy. Tutkimuksen toteutti IROResearch. 

Voittajia arvioitiin näin: 

”Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tarjoaa erittäin hyvän kesätyökokemuksen kaikilla osa-alueilla. Osa-alueista jopa neljä, työhakuvaihe, työtehtävien mielekkyys, perehdytys ja ohjaaminen sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, arvioidaan 1000PLUS-sarjassa kärkiviisikkoon joukkoon. Työtehtävien mielekkyydessä ja perehdytyksessä ja ohjaamisessa PKO saa sarjansa parhaan arvosanan. Erinomainen suoritus heijastuu edelleen yleisen tyytyväisyyteen, jossa sijoitus on sarjan kolmanneksi paras.”

”Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman kesätyöntekijät ovat todella viihtyneet kesätyössään. Kokonaistyytyväisyys sekä myös suositteluhalukkuus arvioidaan sarjan parhaaksi. Kesätyön osa-alueista kolme, työhakuvaihe, perehdytys ja ohjaaminen sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus yltävät TOP3 tulokseen ja työtehtävien mielekkyys sijalle 4.”

”Alfa Laval Aalborg Oy tarjoaa aivan erinomaisen kesätyökokemuksen, sillä yhtiön tulos on kaikilla viidellä osa-alueella TOP3 joukossa. Kokonaistyytyväisen taso on myös korkea ollen sarjan viidenneksi korkein. Erityisenä vahvuutena nousevat kesätyöntekijöiden arviot työtehtävien mielekkyydestä sekä kirjallinen työsopimus, jotka arvioidaan sarjansa parhaimmaksi.”

Vastuullisin kesäduuni- kilpailun TOP 10 vuonna 2020:

1000Plus-sarja:

  1. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
  2. LähiTapiola
  3. Metsähallitus
  4. Osuuskauppa Arina
  5. Caverion
  6. Osuuskauppa PeeÄssä
  7. Alko Oy
  8. Destia Oy
  9. Sitowise
  10. Metso Outotec Oyj

   Suuret yritykset-sarja:

  1. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
  2. Efora Oy
  3. Metroauto Oy 
  4. Työeläkeyhtiö Elo
  5. Fingrid Oyj
  6. Borealis Polymers Oy
  7. WSP Finland Oy
  8. Granlund Oy
  9. Veripalvelu
  10. Peab Oy

  Pienten ja keskisuurten yritysten sarja:

  1. Alfa Laval Aalborg Oy
  2. Kiinteistö Oy M2-Kodit
  3. Sucros Oy
  4. Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy
  5. Visma Solutions Oy
  6. Pääkaupunkiseudun 4H
  7. Lahden Talot Oy
  8. Konneveden 4H-yhdistys
  9. Caruna
  10. Yleinen työttömyyskassa YTK

Lisäksi kunniamaininnan saivat:

  • Vuoden kesätyöntekijä 2020: Bettina Kekäläinen (DanskeBank) Valitsija: Suomen Yrittäjät
  • Innovatiivisin kesätyökäytäntö: Wärtsilä Valitsija: Kuntarekry
  • Yhdenvertaisuuden esimerkillinen edistäjä: Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag Valitsijat: Plan International & Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlas
  • Ansiokkaasti korkeakouluopiskelijoita palkannut yritys: Visma Valitsija: Akava