Työuran alussa

Kansainvälinen ura robotiikan parissa – JAMK

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy

Mainos

Mikko Valkeejärvi, Insinööriopiskelija, sähkö- ja automaatiotekniikka, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

”Automaatioinsinöörit työllistyvät monipuolisesti aina sovellussuunnittelusta myyntitehtäviin tai projektipäälliköiksi. Koulussa opitaan laajasti taitoja, joiden pohjalta saa sitten itse valita tarkemmin oman suuntansa työelämässä.

Ensimmäisen vuoden perusopintoihin kuului fysiikan ja matematiikan opiskelua. Sen jälkeen piti päättää, erikoistuuko sähkö- vai automaatiotekniikan puolelle. Valitsin automaation, koska olen kiinnostunut robotiikasta, koodaamisesta ja ohjelmoinnista.

Yllätyin, kuinka paljon suomalaista osaamista arvostetaan ulkomailla.

Yksi mielenkiintoisimmista kokemuksista on ollut vaihtovuosi Saksassa, johon kuului myös puolen vuoden työharjoittelu yhdessä Euroopan isoimmassa tutkimusinstituutissa. Paikallisten opinnot olivat teoreettisempia, joten työkaverit yllättyivät, kuinka hyvin osasimme tehdä asioita käytännössä. Suomalaista osaamista selkeästi arvostetaan ulkomailla.

Opinnoissa itselleni on tärkeää juuri kansainvälisyys, joten on hienoa, että JAMKissa panostetaan siihen. Tulevaisuudessa haluaisin kehittää sovelluksia suuriin tehdasympäristöihin ja työskennellä ulkomailla.”

JAMK

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti tunnustettu oppimisen uudistaja ja kilpailukyvyn kehittäjä. Meillä opiskelijat tekevät runsaasti projekteja, tutustuvat yrittäjyyteen ja kansainvälistyvät luontevasti. Teemme aktiivista yhteistyötä työelämän kanssa ja toimimme laajassa kansainvälisessä verkostossa. Opiskelijoita meillä on 8 500 ja henkilöstöä noin 700.

Tutustu tutkinto-ohjelmiin ja hae. Miksi valita joku muu, kun voi valita parhaan?

Teksti: Väinö Vasara, kuva: Niklas Isberg

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä JAMK:in kanssa.