Työuran alussa

Estenomin opinnot Laureassa: liikeideoita, lainsäädäntöä ja laboratoriotyötä

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

Mainos

Arla Heikura, Estenomiopiskelija, Laurea

”Jopa alan toimijoille on monesti epäselvää, mitä estenomin opinnot pitävät sisällään. Ihmisille tulee yllätyksenä, ettei meillä ole hoito-opintoja, vaan opiskelemme laajemmin liiketoimintaa, lainsäädäntöä ja kosmetiikan kemiaa.

Kemian puolella oppii koko uutta tuotteiden koostumuksesta ja toiminnasta.

Opiskelin lukion jälkeen ammattikoulussa kauneudenhoitoa. Pidin alasta, mutta hoitotyö ei ollut oma juttu. Laurealla estenomin opintoihin kuuluu teorian lisäksi paljon ryhmäprojekteja, joissa tehdään tutkimusta ja kehitetään liikeideoita.

Olemme myös tehneet laboratoriossa kosmetiikkatuotteita itse. Kemian puolella oppii koko ajan hirveästi uutta tuotteiden koostumuksesta ja toiminnasta.

Tulevaisuudessa on vielä kaikki ovet avoinna. Estenomin työkenttä on monipuolinen, sillä valmistumisen jälkeen voi työskennellä vaikka maahantuojana, markkinoinnissa, opettajana tai tuotekehittelyn apuna.”

Laurea-ammattikorkeakoulu

Laurea on Suomen vetovoimaisimpia ammattikorkeakouluja. Tarjoamme kymmenessä AMK-koulutuksessamme kuudella kampuksellamme perinteisiä päiväopintoja, joustavia monimuoto-opintoja sekä täysin verkossa suoritettavia koulutuksia lähes 8000:lle opiskelijallemme.  Olemme Suomen parhaita opiskelijoiden työllistymisessä – ainutlaatuinen oppimismallimme antaa hyvät valmiudet saada töitä valmistumisen jälkeen. Valtaosassa opintojamme pääsee jo opiskeluaikana tekemään yhteistyötä työnantajien kanssa.

Artikkeli on julkaistu alkuperäisesti Kun koulu loppuu -sivustolla.