Kesätyötarinat

Alkon kesätyö on tärkeä välietappi omien urasuunnitelmien toteuttamisessa 

Alko Oy

Hallintotieteitä opiskeleva Elli Ahlgren oli viime kesänä HR tehtävissä Alkolla. Kesätyöntekijäksi hän on mielestään saanut yllättävän paljon vastuuta. Parasta työssä on ollut työkaverit ja tehtävien monipuolisuus.

“Työnteko on sujunut hyvin itsenäisesti ja se on nostattanut itseluottamusta. Samalla on tajunnut, että pärjää ja selviää, eikä työnteko ole niin pelottavaa. Työelämätaitojakin on oppinut siinä samalla”, Elli kuvailee.

“Minut on otettu hyvin vastaan ja olen päässyt heti mukaan tapaamisiin sekä koulutuksiin. Pääsin myös keskustelemaan eri asiantuntijoiden, kuten HR-päällikön kanssa organisaation osa-alueista, työnkuvasta ja Alko-spesifeistä tehtävistä.”

Sujuva hakuprosessi ja perehdytys perusedellytykset hyvään starttiin kesätöissä 

Kesätyö HR:ssä Alkolla on ollut Ellin ensimmäisiä oman alan työpaikkoja. Jo ennen työsuhteen alkua, kaikki sujui mallikkaasti ja perehdytys järjestettiin erinomaisesti. Ison organisaation statuksesta huolimatta, Alko on Ellin mielestä onnistunut reagoimaan ketterästi erilaisiin muutoksiin ja olosuhteisiin.

“Hakuprosessin viestintä toimi ja tunsin pysyväni hyvin kartalla eri vaiheista. Perehdytys aloitettiin toimistolla opintovapaalle jäävän kollegan kanssa ja loput sitten etänä. Vuorovaikutusta on tässä tiimissä riittänyt ja olen saanut aina apua ja neuvoja kysymyksiini”, Elli kertoo.

“Suosittelen Alkoa kesätyönantajana jo onnistuneen hakuprosessin ja perehdytyksen takia. Ne ovat tärkeitä asioita tässä vaiheessa elämää oleville työnhakijoille. Kun halutaan kuunnella ja auttaa, työnteko sujuu mukavasti.”

Opintojen ja kesätyön kautta kiinni unelma-ammattiin

Ellillä on ollut selkeät suunnitelmat henkilöstöhallinnon alalle työllistymisestä jo pitkään.

“Olen aina ollut kiinnostunut HR-tehtävistä ja niiden tärkeydestä yrityksille. Henkilöstö kuitenkin on lähes jokaisen yrityksen tärkein resurssi”, Elli toteaa.

"Omat jokapäiväiset työtehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevia ja tarjoavat siten haasteita. Olen ongelmanratkaisija, joka tykkää haasteista. Ongelmien selvittämisestä tulee aina hyvä fiilis.”

Kesätyö Alkolla on vahvistanut Ellin tunnetta siitä, että hän on menossa oikeaan suuntaan urallaan.

“Kesätyöt on tärkeitä välietappeja siihen, että saa kokemusta ja pääsee etenemään omien suunnitelmien mukaan. Alkolla olen kehittynyt ammatillisesti ja saanut itsevarmuutta."

Elliltä on alustavasti kyselty, kiinnostaisiko häntä palata ensi kesänä Alkolle, jos töitä pystytään tarjoamaan. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat hänelle selkeät.

“Mielellään muutaman vuoden kuluttua valmistuisin maisteriksi ja saisin töitä henkilöstöhallinnon alalta. Kyllä tämä on se ykkösjuttu mihin tähtään ja vaikka se on aina ollut selkeää, niin kesätyön aikana selkeytynyt vielä entisestään. Alko työnantajana kiinnostaa tulevaisuudessakin.”

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Alkon kanssa.