Talous ja raha

155 000 henkilöllä nollatulot v. 2016

Marraskuussa 2017 julkaistujen vuoden 2016 verotietojen mukaan 155 000 ihmisellä ei ollut lainkaan verotettavia tuloja. Vuonna 2015 nollatuloilla olevien määrä oli 146 000.

Nollatulot voivat johtua esimerkiksi verovapailla tuilla tai puolison tuloilla elämisestä. Henkilöllä voi myös olla runsaasti varallisuutta, jolla hän elää. Edellä mainitut syyt kattavat kuitenkin ainoastaan alle puolet 155 000 nollatuloilla olevista ihmisistä. Kelan tilastojen mukaan alkuvuonna 2017 noin 12 500 eli pelkillä verottomilla tuilla.

Syy nollatuloilla elävien kasvuun voi löytyä kansainvälistymisestä. Osa ihmisistä tulee Suomeen töihin ulkomailta ja heistä tulee siten verohallinnon asiakkaita, koska verottaja joutuu antamaan heille verokortin. Arvioiden mukaan nollatuloisten määrä jatkaa kasvuaan tulevaisuudessa edelleen.

Lähde: Yle Uutiset