Lehtori: musiikki, Helsingin kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 7.1.2025
- Hae viimeistään 28.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme musiikin lehtoria Ressun lukioon.
Ressun lukio on perinteikäs koulu Helsingin ydinkeskustassa. Koulumme sijaitsee kahdessa täysin uudistetussa koulukiinteistössä; kansallinen lukio osoitteessa Kalevankatu 8-10 ja IB World School osoitteessa Ruoholahdenkatu 23. Vuonna 1891 perustettu Helsingin Suomalainen Realilyseo, nykyään virallisesti Ressun lukio, on yksi Suomen vanhimmista suomenkielisistä oppikouluista. Hakemamme opettaja opettaa kansallisessa lukiossa, mutta opetukseen osallistuu myös englanninkielisen IB-lukion opiskelijoita.
Ressun kansallisessa lukiossa on laaja-alainen tiedepainotus ja taideaineet ovat monipuolisen harrastustoiminnan ohella oleellinen osa koulua. Pyrimme tarjoamaan korkeatasoiset lähtökohdat jatko-opinnoille ja elämälle. Musiikin opetustilat on uudistettu perusparannuksen yhteydessä, ja oppiaine hyödyntää koko kaupunkia oppimisympäristönä.
Koulumme on tunnettu hyvästä työskentelyilmapiiristään, kansainvälisestä hengestään sekä lukuisista opetusalan kehityshankkeista ja kokeiluista. Ressussa on erinomaista opiskella, onnistua, kasvaa ja työskennellä. Ressun lukiolla on vahvat perinteet, mutta samalla se on aina ollut moderni ja edistyksellinen. Yhteisinä arvoinamme korostamme sivistystä, hyvinvointia ja oppimisen iloa, vastuullisuutta, tasa-arvoa, yhteisöllisyyttä sekä perinteitä.
Ressussa pääset työskentelemään ja kehittymään opettajana motivoituneiden ja lahjakkaiden opiskelijoiden kanssa innovatiivisessa ja innostavassa työyhteisössä.
Viimeisimmän henkilöstökyselyn mukaan meillä koetaan erityisen vahvasti mm., että:
-toimintakulttuurimme on avointa, innostavaa, uudistuhakuista ja luottamusta herättävää
-työyhteisömme on innovatiivinen, yhteistyökykyinen ja toimii tavoitteellisesti
-omassa työssä pystymme käyttämään omia vahvuusalueita ja työ koetaan erittäin mielekkääksi.
Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on myös monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen! Tarjoamme myös suuren työnantajan kattavat henkilöstöedut, joihin voit tutustua osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä!
Odotamme hakemustasi!
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
Hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan sopiva virkaan, mikäli tulee valituksi.
Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Edellytämme sujuvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/KASKO-03-258-24