Lehtori: biologia ja maantieto, Helsingin kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 7.1.2025
- Hae viimeistään 28.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Käpylän peruskouluun haetaan lehtoria biologian ja maantiedon opetukseen. Käpylän peruskoulu on n. 950 oppilaan yhtenäinen peruskoulu. Opettajia koulussamme on n. 80 ja opettajien vaihtuvuus on vähäistä. Koulunkäynninohjaajia on n. 30, ja he toimivat sekä alueellista että keskitettyä vaativan erityisen tuen opetusta antavissa ryhmissä (POY ja TOI).
Olemme laadukasta perusopetusta lähialueen lapsille ja nuorille tarjoava peruskoulu. Opetusta on kolmessa toimipisteessä, joista Untamon rakennus valmistuen vuoden -25 aikana. Luokat 1.-3. opiskelevat väistötiloissa Mäkelänkatu 84:ssä. Käpylän peruskoulussa on painotettua espanjan kaksikielistä opetusta ensimmäiseltä luokalta alkaen ja luonto ja tiede -painotusta 7. luokalta alkaen.
Käpylän peruskoulussa arvostetaan yhdessä tekemistä ja innostunutta otetta arvokkaassa työssä. Tiimit, työryhmät ja luokkatasot ovat niitä alustoja, joilla yhteistyötä tehdään ja joissa pääset vaikuttamaan oman ja koulun työn kehittämiseen
Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on myös monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen! Tarjoamme myös suuren työnantajan kattavat henkilöstöedut esimerkiksi:
- jopa 300 e joukkoliikenteen käyttöön tai polkupyörän hankintaan sekä kaupunkipyörien käyttöoikeus
- jopa 200 euron arvoinen liikunta- ja kulttuurietu
- henkilöstöliikunta tarjoaa vuosittain yli 120 ohjattua viikkotuntia sekä erilaisia tapahtumia.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä!
Odotamme hakemustasi!
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
Hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan sopiva virkaan, mikäli tulee valituksi.
Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Luemme eduksi sujuvan espanjan kielen osaamisen ja kokemuksen kaksikielisestä opetuksesta.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/KASKO-01-1249-24