Palkanlaskija, Goodwill Tilit Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 19.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Goodwill Tilit Oy on hämeenlinnalainen 2016 perustettu tilitoimisto. Toimistomme perusajatuksena on alusta asti ollut tarjota asiakkaille heidän tarpeittensa mukaista palvelua nykyaikaisin työkaluin yrittäjän tarpeita kuunnellen. Toimistossamme työskentelee tällä hetkellä kymmenen kirjanpidon sekä palkanlaskennan ammattilaista. Kasvavan asiakasmäärän vuoksi ja pitääksemme asiakaslupauksemme, haemme joukkoomme uutta palkanlaskijaa osa-aikaiseen työsuhteeseen. Tulevaisuudessa on mahdollisuus halutessasi kasvattaa työaikaa kokoaikaiseksi.
Odotamme, että olet toiminut jo muutaman vuoden ajan palkanlaskennan tehtävissä. Olet toiminut sähköisessä palkanlaskennan ympäristössä ja sinulla on ammatillinen koulutus taustalla.
Tarjoamme sinulle viihtyisän ja kannustavan ilmapiirin, mahdollisuus vaikuttaa omaan tapaan työskennellä ja lisäksi etätyö mahdollisuuden. Saat käyttöösi laajan työterveyspalvelut sekä muutenkin laajat

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:jari@gwtilit.fi