Erityisopettaja, Rekolan koulu, Vantaan kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 29.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Rekolan koulu
Rekolantie 67, 01400 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2025 -
Hei työstäsi innostunut erkkaope! Tule meille laaja-alaiseksi erityisopettajaksi!
Haemme Rekolan kouluun kehittämismyönteistä ja oppilaiden kokonaisvaltaisesta tukemisesta kiinnostunutta laaja-alaista erityisopettajaa.
Työpaikan kuvaus:
Olemme pienehkö ja kodikas 1.- 6. -luokkien alakoulu Vantaan Rekolassa. Koulumme sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä rauhallisella asuinalueella. Sijaintimme mahdollistaa sujuvan työmatkaliikenteen kulkuvälineestäsi riippumatta. Lähimmälle juna-asemalle on viiden minuutin kävelymatka, Tikkurilaan on matkaa n. 6km.
Koulussamme opiskelee n. 320 oppilasta. Yleisopetuksen ryhmien lisäksi meillä on kaksi erityisopetuksen pienryhmää ja yksi valmistavan opetuksen ryhmä. Luokanopettajien ohella kanssasi työskentelee toinen laaja-alainen erityisopettaja, S2 -opettaja ja koulunkäynninohjaajat. Opetushenkilöstöä meillä on kokonaisuudessaan hieman alle kolmekymmentä.
Koulussamme on avoin ja välitön ilmapiiri. Tavoitteenamme on tukea oppilaita kasvamaan toiset huomioiviksi, hyvät perustiedot- ja taidot omaaviksi hyvinvoiviksi koululaisiksi. Meille on tärkeää luoda oppilaille välittävä, turvallinen ja mielekäs oppimisympäristö.
Lähivuosina haluamme edelleen kehittää mm. monipuolisia yhteistyönrakenteita, joustavaa oppimisen tukea ja kielitietoisuutta. Kuluvana lukuvuonna olemme lähteneet mukaan myös ProKoulu -toimintaan.
Kouluamme johdetaan jaetun johtajuuden periaatteiden mukaisesti. Meillä pääset tekemään yhteistyötä sekä vaikuttamaan koulun toimintaan ja kehittämiseen osana luokkataso- ja kehittämistiimejä.
Tutustu Rekolan koulun toimintaan:
Perustietoa kotivuiltamme(https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/toimipiste/rekolan-koulu#tab-introduction), Arjen tunnelmia Instagramissa(https://www.instagram.com/rekolankoulu/)
Tehtävän kuvaus:
Haemme erityisopettajaa koulumme laaja-alaiseen erityisopetukseen.
Tehtävässäsi pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan oppilaidemme oppimisen tukea yhdessä mm. luokanopettajien ja suomi toisena -kielenä opettajan kanssa.
Erityisopettajana oletkin oleellinen osa koulumme joustavan tuen rakenteita ja aitiopaikalla kehittämässä koulumme oppimisen tuen prosesseja.
Lue lisää erityisopettajan työstä Vantaalla Erityisopettaja on sellainen vierellä kulkija"(https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Fwww.vantaa.fi%2Ffi%2Fajankohtaista%2Fartikkeli%2Ferityisopettaja-sellainen-vierella-kulkija&data=05%7C01%7Csirpa.mikkola%40vantaa.fi%7C3b91207e934944dec63608dbd52b72ad%7Cdad5d62c98304db09c1589befcc5cf3e%7C0%7C0%7C638338154802083462%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C3000%7C%7C%7C&sdata=SoaB2WXM5OA3A1flrtx%2FM5iwWWJZi2T8ktUjZNII%2B30%3D&reserved=0)
Lisätietoja ja rekrytoinnin eteneminen
Erityisluokanopettajilla ja erityisopettajilla kelpoisuus virkaan huomioidaan lisänä kokonaispalkkauksessa. Viran hoitamisen edellytykset täyttäville erityisluokanopettajalle ja erityisopettajille voidaan maksaa palkanlisää. Laaja-alaisessa erityisopetuksessa lisä voi olla 218,09 euroa.
Alustavat haastattelupäivät ovat 31.1.2055. ja 4.2.2025.
Kolmasluokkalaisen oppilaamme sanoin;
"Rekolan koulu on paras koulu!"
Tule joukkoomme luomaan parasta koulua meille kaikille!
Kiinnostuitko? Laita hakemus tulemaan ja/tai soittele niin jutellaan lisää!
Miksi valita Vantaa?
Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tule opettajaksi Vantaalle! https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Fwww.vantaa.fi%2Ffi%2Fkaupunki-ja-paatoksenteko%2Ftoissa-vantaalla%2Ftoita-opettajille&data=05%7C01%7Ckatja.tujunen%40vantaa.fi%7C64def42b4eb841a2983508db569cb437%7Cdad5d62c98304db09c1589befcc5cf3e%7C0%7C0%7C638199003295177402%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C3000%7C%7C%7C&sdata=pwY4Qo4O0exEPtorKO9un46xtV0%2BHB2O1Jl8p9uZ61Q%3D&reserved=0https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Fwww.vantaa.fi%2Ffi%2Fkaupunki-ja-paatoksenteko%2Ftoissa-vantaalla%2Ftoita-opettajille&data=05%7C01%7Ckatja.tujunen%40vantaa.fi%7C64def42b4eb841a2983508db569cb437%7Cdad5d62c98304db09c1589befcc5cf3e%7C0%7C0%7C638199003295177402%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C3000%7C%7C%7C&sdata=pwY4Qo4O0exEPtorKO9un46xtV0%2BHB2O1Jl8p9uZ61Q%3D&reserved=0 https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Fwww.vantaa.fi%2Ffi%2Fkaupunki-ja-paatoksenteko%2Ftoissa-vantaalla%2Ftoita-opettajille&data=05%7C01%7Ckatja.tujunen%40vantaa.fi%7C64def42b4eb841a2983508db569cb437%7Cdad5d62c98304db09c1589befcc5cf3e%7C0%7C0%7C638199003295177402%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C3000%7C%7C%7C&sdata=pwY4Qo4O0exEPtorKO9un46xtV0%2BHB2O1Jl8p9uZ61Q%3D&reserved=0 Tutustu opettajan työhön Vantaa.fi:ssä.(https://www.vantaa.fi/fi/tyo-perusopetuksessa-ja-toisella-asteella)
Vantaan kaupunki tarjoaa työntekijöilleen monipuoliset henkilöstöedut, kuten liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan etuhintaisia palveluja.
Jos jäit vielä pohtimaan, mitä Vantaalla on sinulle tarjottavaa, käy verkkosivuillamme lukemassa lisää syitä valita Vantaa.(https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/johtaminen-tyohyvinvointi-ja-henkilostoedut)
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.
Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja sekä halua ja kykyä tehdä yhteistyötä muun työyhteisön kanssa. Arvostammekin lapsilähtöistä, ratkaisukeskeistä ja rakentavaa työotetta. Odotamme innostusta ja kykyä olla aktiivisesti mukana kehittämässä koulumme erityisopetusta.
Luemme eduksi: Luemme eduksesi positiivisen ja oma-aloitteisen työskentelyasente

Hae työpaikkaa osoitteesta https://vantaa.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=16048&jbid=15