Päätoiminen tuntiopettaja, ruotsi, Ruusuvuoren ko, Vantaan kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 29.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Ruusuvuoren koulu
Kisatie 21, 01450
Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2025 -
Kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan. Rekrytoinnissa käytetään anonyymin rekrytoinnin menetelmää. Anonyymissa rekrytoinnissa työhakemuksesta on poistettu kaikki henkilöön viittaava tieto, minkä ansiosta hakija pysyy nimettömänä työhaastatteluun saakka. Ethän tuo hakemuksessasi esiin henkilökohtaisia tietoja esimerkiksi perhetilanteesta, terveydentilasta, iästä tai sukupuolesta. Haethan paikkaa vain sähköisesti.
Onko yläkoulu sinulle mielekäs työpaikka ja murrosikäisen mieli kiinnostava haaste? Onko monenlaisuus sinulle motivoiva asia työssä ja työyhteisössä?
Ruusuvuoren koulussa opiskelee n. 465 nuorta 6.-9.-luokilla. Haluamme vaalia ajatusta siitä, että koulu on jokaiselle turvallinen ja innostava ympäristö, jossa voi olla oma itsensä. Oppilaan toimijuuden vahvistaminen on meille tärkeä asia. Haluamme tukea oppilaiden vahvuuksien ja itsetuntemuksen kehittymistä sekä hyviä käytöstapoja ProKoulu-ohjelman avulla. Koulussamme toimii työelämäpainotteisen oppimisen malli (Teppo), joka on mahdollisuus kaikille halukkaille koulun oppilaille opiskella vaihtoehtoisella tavalla työelämäjaksoilla peruskoulun rinnalla.
Tutustu Ruusuvuoren koulun toimintaan.(https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/toimipiste/ruusuvuoren-koulu)
Koulumme sijaitsee Korsossa monimuotoisen lähiluonnon keskellä hyvien yhteyksien päässä. Oppimisen ja kasvun tukena on mahdollista hyödyntää kallioista metsää, vieressä olevia Ankkalampea ja urheilupuistoa sekä hyviä julkisia yhteyksiä.
Oletko kiinnostunut tiimityöskentelystä ja joustavasta ryhmittelystä? Henkilöstömme koostuu 40 opettajasta, 13:sta oppilashoitajasta/koulunkäynninohjaajasta sekä oppilashuollon henkilökunnasta. Kaikki oppilaat ovat aineenopetusjärjestelmässä. Koulumme monenlaisuutta rikastuttavat kaksi kehitysvammaisten opetusta antavaa luokkaa sekä valmistava opetus. Pysyviä teemoja työssämme ovat kielitietoisuuden sekä lukutaidon edistäminen, matemaattisten taitojen vahvistaminen, sinnikkyystaidot sekä hyvän käytöksen ohjaaminen joustavissa ryhmissä ja palkitetussa lukujärjestyksessä. Haluamme opettaa, emme olettaa.
Työssäjaksamistasi ja hyvinvointiasi tukee ilmapiiriltään hyvin inhimillinen ja iloinen työyhteisö, jossa saat jakaa onnistumisia ja puhallella haasteet. Moninainen koulumme oppilaineen tarjoaa sinulle sopivasti päänvaivaa, mutta jatkuvasti myös palkitsevia hetkiä.
Haemme ammatilliseen opettajajoukkoomme ruotsin päätoimista tuntiopettajaa. Aineenopettajana yläkoulussa toimit myös luokanohjaajana, tukenasi ohjaustyössä on luokkatasosi kollegat, erityisopettaja ja opo. Edellytämme valittavalta kokemusta peruskoulun ruotsin opettamisesta joustavassa ryhmittelyssä, hyvää oppilaan kohtaamisen taitoa, oma-aloitteista työotetta ja halua tiiviiseen yhteistyöhön tiimin kanssa. Arvostamme myös rakentavaa ja ratkaisukeskeistä yhteistyötä kotien kanssa.
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Kaupunki on turvallinen työnantaja, joka tarjoaa henkilöstölle laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tule opettajaksi Vantaalle! Tutustu opettajan työhön Vantaa.fi:ssä.(https://www.vantaa.fi/fi/tyo-perusopetuksessa-ja-toisella-asteella)
Vantaan kaupunki tarjoaa työntekijöilleen monipuoliset henkilöstöedut, kuten liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön. Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi työntekijöille on usein tarjolla alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Jos jäit vielä pohtimaan, mitä Vantaalla on sinulle tarjottavaa, käy verkkosivuillamme lukemassa lisää syitä valita Vantaa.(https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/johtaminen-tyohyvinvointi-ja-henkilostoedut)
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.
Luemme eduksi: Luemme eduksi kyvykkyyden opettaa elämänkatsomustietoa.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Palkkaus: OVTES
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde
Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan
Yhteystiedot:
Tehtävään liittyvät kyselyt voit toimittaa osoitteeseen rekrytointi@vantaa.fi, josta ne ohjataan rekrytoivalle esihenkilölle. Haethan paikkaa vain sähköisesti.
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://vantaa.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=15880&jbid=15