Erityisluokanopettaja, Tapiolan koulu, Espoon kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 28.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tavoitteena on rakentaa joustavat tuen käytännöt oppilaskohtaisia tukitoimia tarvitseville oppilaille tuen uudistuksen mukaisesti niin, että oppilaiden tuki toteutuu ja koulunkäynti mahdollistuu pienryhmäopetusta ja inklusiivisia käytänteitä yhdistäen. Erityisluokanopettajan vastuulla ovat oppilaat, jotka tarvitsevat oppilaskohtaisia tukitoimia.
Tapiolan koulu on noin 430 oppilaan yläkoulu, jossa työskentelee noin 40 opettajaa ja henkilökunnan jäsentä. Tapiolan koulu sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Tapiolan keskustassa vuonna 2016 peruskorjatussa koulurakennuksessa. Samassa kiinteistössä toimii Tapiolan lukio ja Keinumäen koulun kuntouttavat luokat. Tapiolan koulu on tunnettu laadukkaasta perusopetuksesta ja musiikkipainotuksesta. Tapiolan koulussa työskentelee osaava, sitoutunut ja kokenut opettajakunta, jolta saa tukea arkeen ja ammatilliseen kehittymiseen. Tapiolassa arvostetaan vahvojen perustietojen ja -taitojen opetusta, sekä oppilaiden myönteistä kohtaamista. Tapiolan yhteisöllisyyttä rakennetaan erilaisin teemapäivin, sekä oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilaiden luomin tapahtumin. Koulussa toimii myös aktiivinen koulun toimintaa ja yhteisöllisyyttä tukeva vanhempainyhdistys.
Koulun nimi ja osoite: Tapiolan koulu, Opintie 1
Työaika: OVTES:in mukainen.
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Haettava tehtävä on vakinainen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2025.
Kelpoisuusvaatimus: Erityisluokanopettajan kelpoisuus.
Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Arvostamme oma-aloitteisuutta, yhteistyötaitoja, oppimisen tuen uudistuksen tuntemusta, sekä intoa ja näkemysten opetuksen tuen kehittämiseen ja toteuttamiseen.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-2544-24/fi_FI