Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, Lintumetsä, Espoon kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 28.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Molemmissa kouluissa on jo kaksi oppilaanohjauksen lehtoria. Sekä Lintumetsän että Karakallion koulu ovat mukana Sitouttava kouluyhteisö -hankkeessa, johon liittyen kouluilla on yhteisöohjaajat 38 h/vko osana kouluyhteisöä.
Lintumetsän koulu on noin 460 oppilaan yläkoulu Espoon Lintuvaarassa. Yleisopetuksen ryhmien lisäksi Lintumetsän koulussa kaksi valmistavan opetuksen ryhmää. Koulun toimintakulttuuria leimaavat Vihreä lippu- ja Liikkuva koulu -toiminnat sekä Teppo-työelämäpainotteinen perusopetus. Teemme Lintumetsän koulussa työtä toisiamme auttaen ja osaamista jakaen.
Karakallion koulu on noin 450 oppilaan yläkoulu Espoon Karakalliossa. Yleisopetuksen ryhmien lisäksi Karakallion koulussa on neljä erityisluokkaa ja yksi Jopo-luokka. Koulussa on musiikkipainotus. Työyhteisömme vahvuuksia ovat hyvä yhteishenki, toimivat käytänteet ja ammatillisesti kannustava ilmapiiri.
Oppilaanohjaajan tehtäviin kuuluvat mm. opinto-ohjauksen oppitunnit, oppilaiden henkilökohtainen ohjaus, tiedotus- ja ylläpitotehtävät eri toimijoiden välillä, TET-ohjaus, yhteishaun järjestelyt ja oppilashuoltoon liittyvä työ. Lisäksi Lintumetsän koulussa oppilaanohjauksen lehtorille kuuluu Teppo-toiminnan koordinointi (Työelämäperusteinen perusopetus) ja Karakallion koulussa yleisopetuksen oppilaiden ohjauksen lisäksi sekä Jopo-oppilaiden että joidenkin erityisen tuen oppilaiden ohjaus.
Koulun nimi ja osoite: Lintumetsän koulu,
Lintumetsäntie 10, 02660 Espoo
Karakallion koulu,
Kotkakuja 5, 02620 Espoo
Työaika: OVTES:in mukainen.
Tehtävä on vakinainen.
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2025.
Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtorin kelpoisuus.
Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään hyvää ammatillista osaamista sekä hyviä ryhmänhallinta- ja vuorovaikutustaitoja. Työhön valittavalta odotamme innostunutta työotetta, kiinnostusta oppilaiden hyvinvoinnin tukemiseen, kykyä yhdessä tekemiseen sekä avointa ja myönteistä suhtautumista toiminnan kehittämiseen.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Eduksi katsotaan kokemus yläkoulun oppilaanohjaajan tehtävistä.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-2527-24/fi_FI