Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden sekä su, Espoon kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 28.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haukilahden koulu on noin 440 oppilaan yläkoulu Eteläisessä Espoossa. Haukilahden koulussa oppilaille tarjotaan laaja-alainen, hyvä yleissivistys. Asiallinen käytös, toisten kunnioittaminen, suvaitsevaisuus sekä vastuuntuntoon ja kansainvälisyyteen kasvattaminen ovat keskeisiä tavoitteitamme. Kaikkien koulussa opiskelevien tulisi kokea olevansa osa kouluyhteisöä, osa suomalaista yhteiskuntaa.
Koulussamme annetaan yleisopetuksen lisäksi painotettua opetusta kaksikielisillä luokilla (suomi - englanti) sekä ruotsin kielen kielikylpyluokilla.
Koulun nimi ja osoite: Haukilahden koulu, Koulutanhua 3, 02170 Espoo.
Työaika: OVTES:in mukainen.
Tehtävä on vakinainen.
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2025.
Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin kelpoisuus.
Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään vahvaa aineenhallintaa, kokemusta suomen kielen ja kirjallisuuden opettamisesta yläkoulussa, S2-opetuskokemusta, kokemusta luokanvalvojana työskentelystä sekä kirjastotoiminnasta.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Arvostamme kokemusta yhteisopettajuudesta sekä aineryhmätyöskentelystä. Arvostamme myös kasvatuksellista otetta opettajuuteen sekä halua ja taitoa kehittää hyvinvoivaa kouluyhteisöä.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-2404-24/fi_FI