Luokanopettaja, Lähderannan koulu, Espoon kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 28.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme joukkoomme ammattitaitoista, hyvät työyhteisö- ja ryhmänhallintataidot omaava luokanopettajaa tekemään kanssamme laadukasta ja ajanmukaista perusopetusta. Haemme kahta luokanopettajaa vakituiseen työsuhteeseen perusopetuksen luokille 1-6. Ensi lukuvuoden luokka-aste tarkentuu kevään aikana.
Työyhteisössämme on hyvä yhteishenki, joka on korostunut myös kuntakohtaisissa kyselytuloksissa. Koulumme toimintakulttuuriin kuuluu positiivisuus kaiken vuorovaikutuksen lähtökohtana ja opetus nojaa vahvuuspedagogiikkaan. Koulussa toteutetaan tiimiopettajuutta sekä joustavia opetusjärjestelyjä. Edellä mainitun mukainen toimintakulttuurinen osaaminen katsotaan eduksi.
Koulussamme oppilas on kaiken toiminnan keskiössä. Opetuksessa ja oppimisessa käytetään monipuolisia ja toiminnallisia menetelmiä, joiden avulla kehitetään mm. oppilaan tulevaisuuden taitoja ja sosiaalisia taitoja, oppimaan oppimisen taitoja sekä tiedonhankinnan ja -hallinnan taitoja. Kerromme mielellämme lisää tästä tehtävästä ja mukavasta koulustamme.
Lähderannan koulu on noin 280 oppilaan alakoulu Espoon Laaksolahdessa. Koulu sijaitsee Laaksolahden urheilupuiston välittömässä läheisyydessä ja alueen monipuolisia liikuntamahdollisuuksia käytetään tehokkaasti. Oppituntien toiminnallisuus on kantavana teemana koulussamme.
Koulun nimi ja osoite: Lähderannan koulu, Lähdesuoni 4, 02720 Espoo
Työaika: OVTES:in mukainen.
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Haettava tehtävä on vakinainen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2025.
Tämä työpaikka on esteetön.
Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus.
Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään hyvää pedagogista osaamista, oppilaslähtöistä ja innostavaa otetta opettamiseen sekä joustavaa, yhteistyökykyistä ja kehittävää työyhteisön jäsenyyttä.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Arvostamme monipuolista osaamista ja kykyä opettaa tarvittaessa kaikkia alakoulun oppiaineita, erityisesti taito- ja taideaineita, kaikilla alakoulun luokka-asteilla.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-2354-24/fi_FI