Käyttöhenkilö, aihion valmistus, SSAB Europe Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 20.12.2024
- Hae viimeistään 15.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme käyttöhenkilöä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen SSAB:n Raahen tehtaan terästuotannon aihion valmistukseen.
Liittyminen SSAB-perheeseen tarkoittaa, että pääset mukaan matkallemme. Tämä matka on mielestämme elintärkeä planeettamme kestävän kehityksen kannalta. Teräs on ollut yksi tärkeimmistä materiaaleista yhteiskuntiemme kehityksen kannalta ja on sitä myös jatkossa. Sitä on rakennusten katoissa, kaupunkejamme yhdistävissä silloissa ja huomispäivän autoissa. SSAB on ylpeä historiastaan ja asemastaan erikoislujien terästen markkinajohtajana. Tiedämme kuitenkin myös, että teräksen tuotanto on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen tuottajista. Sen on muututtava. Sen vuoksi olemme kehittäneet maailman ensimmäisen fossiilivapaan terästuotannon sekä sitoutuneet muuttamaan oman toimintamme suurelta osin fossiilivapaaksi arviolta vuonna 2030. Osana SSAB:tä sinulla on keskeinen asema tämän tavoitteen saavuttamisessa ja koko terästeollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Työtehtävän kuvaus
Tehtäviisi kuuluvat mm. välisenkkojen valmistukseen liittyvien materiaalien täydentäminen yhdessä tuotannon vuorojen kanssa ja päivittäiset huoltotyöt aihion valmistuksen alueella. Tarvittaessa työskentelet aihion valmistuksen eri työtehtävien parissa tai toimit nosturin kuljettajana.
Työ on päivävuorotyötä.
Pääasialliset työtehtävät
Välisenkkojen valmistuksen materiaalien täydentäminen
Erinäiset työtehtävät aihion valmistuksen alueella
Käynninaikaisten huoltojen suorittaminen tuotannon lomassa
Odotamme sinulta
Edellytämme hakijalta teknistä peruskoulutusta sekä kokemusta tuotannon tehtävistä
Toivomme sinulta aktiivista turvallisuusajattelua
Yhteistyökykyä
Oma-aloitteisuutta
Halua oppia uutta
Joustavuutta toimia muuttuvissa tilanteissa
Hyvää fyysistä kuntoa työskennellä tehdasolosuhteissa
Tarjoamme sinulle
SSAB haluaa luoda monimuotoisen ja osallistavan ympäristön. Pohjaamme arvoihimme - päättäväinen, aito ja edelläkävijä - tehdessämme päivittäisiä päätöksiä ja pidämme asiakkaan aina toimintamme ytimessä. Se tekee meistä kaikista tiimipelaajia, joista jokaisella on halu kehittyä. Tullessasi SSAB:n palvelukseen sinusta tulee osa intohimoisten ongelmanratkaisijoiden organisaatiota, jossa tärkeitä haasteita ratkaistaan yhteistyöllä. Tuemme kasvuasi tarjoamalla turvallisen ja ystävällisen työpaikan, joka edistää työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Jos haluat saavuttaa tämän, SSAB:llä sinulla on mahdollisuus laajentaa taitojasi ja kasvaa omalla alallasi tai sen ulkopuolella.
Tarjoamme työntekijöillemme laajan valikoiman arvostettuja etuja. Tässä on muutamia esimerkkejä:
Kannustinpalkkio-ohjelmat
Laajennettu työterveyshuolto
Virkistysedut
Rekrytointiprosessi
1. Hae
2. Haastattelu
3. Yhteydenotto suosittelijoihin
4. Jatkokeskustelut
5. Terveystarkastus
6. Työsopimuksen allekirjoitus
Taustaselvitys voi olla osa rekrytointiprosessia. Terveystarkastukseen kuuluu myös huumausainetestaus.
Emme hyväksy rekrytointitoimistojen ja mainosten myyjien yhteydenottoja tähän hakemukseen liittyen.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://recruitmentssab.csod.com/ux/ats/careersite/12/home?c=recruitmentssab&country=fi&lang=fi-FI