Etsivä nuorisotyöntekijä, Helsingin kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 16.12.2024
- Hae viimeistään 31.12.2024
- Palkkaus: 2994,00€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme Eteläiseen nuorisotyöyksikköön kokenutta nuorisotyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen 1.2.2025 alkaen.
Työn tavoitteena on tunnistaa alueelliset huolta-aiheuttavat nuoret, koota nuorten ympärille tarvittavat yhteistyöverkostot ja lähteä työparina työskentelemään nuorisotyöllisesti järkevin menetelmin häiriöiden ja alkavan väkivalta- ja rikoskierteen katkaisemiseksi.
Työhösi kuuluu ohjata, neuvoa ja tukea helsinkiläisiä rikoksia tekeviä tai muuten syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Työsi sisältää asiakkaiden yksilöohjausta, pienryhmätyöskentelyä, julkisessa tilassa nuorten kohtaamista ja ryhmäilmiöihin reagoimista yhteistyössä alueellisten kumppaneidemme kanssa. Tehtävääsi kuuluu lisäksi ohjata ja neuvoa nuoria erilaisiin palveluihin ja tehdä moniammatillista yhteistyötä haasteellisessa elämäntilanteessa olevan nuoren ja hänen perheensä tukemiseksi. Työhön kuuluu myös mahdollisiin ankkuri-puhutuksiin osallistumista ja muuta yhteistyötä Helsingin poliisin kanssa.
Työssäsi kehität ja arvioit uusia toimintamalleja häiriökäytöksellä oireilevien ja mahdollisesti rikoksia tekevien nuorten tukemiseksi. Tuotat ja kokoat tietoa erilaisista nuoriin liittyvistä ilmiöistä. Olet tärkeässä roolissa tiedon tuottajana ja välittäjänä ennalta mm. poliisin, alueellisen nuorisotyön ja koulujen välisessä yhteistyössä. Lisäksi raportoit etsivään nuorisotyöhön liittyvää tietoa Aluehallintovirastolle.
Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi yhteisöpedagogi tai sosionomi (AMK).
Lisäksi edellytämme aikaisempaa työkokemusta ennaltaehkäisevästä kohdennetusta nuorisotyöstä ja perehtyneisyyttä rikoksilla oireilevien tai muuten syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän perheiden kanssa työskentelyyn.
Eduksesi katsomme kokemuksen uusien nuorisotyöllisten toimintamallien kehittämisestä ja kyvyn johtaa itseään.
Etsimme tähän mielenkiintoiseen ja tavoitteelliseen tehtävään henkilöitä, jolla on intohimoa vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja halua tehdä laadukasta nuorisotyötä moniammatillisessa tiimissä. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn. Käytössäsi ovat myös Helsingin kaupungin kattavat työsuhde-edut ja koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset ovat etusijalla.
Tehtävän hoitaminen edellyttää, että valituksi tulleen henkilön tulee toimittaa ennen työsuhteen vastaanottamista työnantajalle nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2. momentin mukaisesti rikosrekisteriote ja lisäksi huumausainetestiä koskeva todistus.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/KUVA-03-94-24