Tietoa tehtävästä
Kanttorin tehtävänä on vastata seurakunnan monipuolisesta musiikkielämästä ja sen kehittämisestä seurakuntalaisten, työtovereiden ja eri toimijoiden kanssa. Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten vahva musiikillinen osaaminen on viranhoidossa välttämätöntä. Virkaan kuuluu myös seurakunnan kuorojen ja muiden musiikkiryhmien johtamista. Verkostoyhteistyö on viran keskeisiä tehtäviä, mikä edellyttää aktiivista yhteydenpitoa erityisesti eri musiikkitoimijoiden kanssa.
Edellytämme laaja-alaista musiikillista osaamista, kiinnostusta kohdata ja etsiä myös nuoria ja nuoria aikuisia musiikin keinoin. Virkaan kuuluu yksi rippikoululeiri vuodessa. Lisäksi edellytämme kiinnostusta maahanmuuttajien parissa tehtävään työhön.
Etsimme tehtävään henkilöä, jolla on monipuolinen musiikillinen osaaminen sekä vahva jumalanpalvelusmusiikin tuntemus ja käytännön työkokemus seurakunnan
jumalanpalveluselämästä. Pidämme tärkeänä seurakuntalaisten osallisuutta Tapiolan seurakunnan musiikkielämässä, joten odotamme seurakuntalaislähtöisyyttä. Arvostamme kokemusta eri-ikäisten ihmisten kohtaamisesta sekä valmiuksia toimia erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Työyhteisössä arvostamme tiimityön osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta. Espoon seurakuntayhtymällä on kattava työterveyshuolto, lounasetu sekä liikunta- ja kulttuurietu.
A-kanttorin viran kelpoisuusehtona on Kirkkohallituksen säädöskokoelman päätöksen 163 mukainen ylintä tutkintotasoa edellyttävä kanttorin viran kelpoisuus (taso A).
Virkasuhteeseen valittavalla tulee olla erinomainen suomen sekä tyydyttävä ruotsin kielen taito. Tehtävässä tarvitaan myös englannin kieltä. Muu kielitaito on eduksi. Virkasuhteeseen valittavan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2. momentin mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Avoin virka kuuluu vaativuusryhmään 602 ja palkkaus on 3760 - 4157 euroa/kk työkokemuksesta riippuen.
Virka tulee ottaa vastaan 1.4.2025 tai sopimuksen mukaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Hakemusten tulee olla KirkkoRekry-järjestelmässä 10.1.2025 klo 12. Haastattelut ja
musiikkinäytteet toteutetaan 16.1. tai 17.1. klo 16-21 tai 20.1. klo 9-21 Tapiolan kirkossa.
Tiedusteluihin vastaa kirkkoherra Päivi Linnoinen, p. 050 379 9038 (16.12.-6.1.) tai kappalainen Ossi Tervonen p. 040 525 0251.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 10.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.