Varhaiskasvatuksen avustaja / Esikon päiväkoti, Vaasan kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 13.12.2024
  • Hae viimeistään 27.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Päiväkoti Esikko on pieni, kahden ryhmän päiväkoti, jossa arvostetaan hyviä vuorovaikutus ja -tunnetaitoja. Päiväkoti Esikossa haluamme luoda lapselle turvallista ja kiireetöntä varhaiskasvatusta. Päiväkodin henkilökunta on ammattitaitoista ja sitoutunutta. Näemme lapset yksilöinä ja tuemme heidän vahvuuksiaan sekä sosiaalisia taitojaan.

Avustajan tehtäviin sisältyy lapsen päivittäisten toimien tukeminen kaikissa arjen tilanteissa.

Voit olla alalla jo työskennellyt, alan opintoja suunnitteleva tai muutoin sopiva työskentelemään päiväkodissa. Kiinnostuneisuus ja mahdollinen kokemus lapselle annettavan tuen toteuttamismuodoista katsotaan eduksi.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva alan koulutus tai opintoja, esimerkiksi varhaiskasvatuksen ammattitutkinto tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, tai alan työkokemus.

Edellytämme oma-aloitteista, lapsilähtöistä ja kehittävää työotetta yhteistyössä muun henkilöstön ja huoltajien kanssa.

Tarjoamme mukavan työn pienessä yhteisöllisessä päiväkodissa innokkaitten lasten ja osaavan henkilökunnan parissa.

Lisäksi tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.

Tehtäväkohtainen palkka on 2086,31€/kk.
Koeaika on kaksi kuukautta.

Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki (55 §) velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Tuberkuloosikyselynä käytetään Työterveyslaitoksen laatimaa kyselyä ja tulkintaohjetta.

Haastattelut ovat viikolla 1-2.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/VSA905-02-252-24/fi_FI