Varhaiskasvatuksen perheohjaaja, Kontiolahden kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 13.12.2024
  • Hae viimeistään 31.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tule töihin Kontiolahden varhaiskasvatukseen! Olemme rohkea ja kehittyvä kunta loistavalla asenteella ja innostuksella tehdä työtä. Arvostamme sinua ja pidämme tärkeänä, että viihdyt työssäsi. Teemme työtä yhdessä laadukkaan varhaiskasvatuksen eteen. Saat toteuttaa itseäsi onnellisen lapsuuden luomisessa ja vanhemmuuden tukemisessa. Meille on tärkeää lämmin vuorovaikutus sekä rento työilmapiiri.

Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN PERHEOHJAAJAN määräaikainen tehtävä ajalle 13.1.-31.12.2025. Aloitusajankohta on sovittavissa.

Perheohjaajana teet yhteistyötä ja tuet huoltajia heidän kasvatustehtävässään lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on ennaltaehkäistä perheiden kasvatuksellisten pulmien kasvamista yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa. Perheohjaajana osallistut yhdessä sovitusti lasten kanssa työskentelyyn lapsiryhmässä. Tehtäväsi on tukea myös lapsiryhmien henkilöstöä huoltajien kanssa tehtävässä kasvatusyhteistyössä. Lisäksi perheohjaajana vastaat avoimen perhekerhon toiminnasta. Työ perustuu vahvaan yhteistyöhön lapsiryhmien henkilöstön, kveon sekä hyvinvointialueen toimijoiden kanssa. Kunnassa toimii myös toinen perheohjaaja ja kunnan varhaiskasvatusyksiköt on jaettu näiden kahden kesken.

Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri sekä henkilöstön ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä ovat osa laadukasta toimintaamme.

Edellytämme hakijalta sensitiivistä, lämmintä suhtautumista lapsiin ja perheisiin, sekä joustavaa, itsenäistä ja kehittävää työotetta . Arvostamme kokemusta ja vahvaa osaamista perheohjauksesta , vastuun ottamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja.

Kelpoisuusvaatimus: Sosionomi (AMK)

Tehtäväkohtainen palkka: 2812,31 €.

Sopimusala: KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus

Tehtävään valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävissä voidaan noudattaa 6 kk:n koeaikaa.

Tehtävää voi hakea sähköisesti kotisivuillamme www.kontiolahti.fi//avoimet-tyopaikat(http://www.kontiolahti.fi/avoimet-tyopaikat).

Kontiolahden kunta on savuton kunta.

Lisätietoja antaa: Sanna Hintsala, varhaiskasvatuksen asiantuntija, sanna.hintsala@kontiolahti.fi, p. 050 4704164 mailto:marja.kauppinen@edu.kontiolahti.fimailto:anne.pursiainen@edu.kontiolahti.fitai Heidi Pesonen, varhaiskasvatuksen esimies, heidi.pesonen@edu.kontiolahti.fi , p. 040 3575467, tai Piia Silventoinen-Litja, varhaiskasvatuksen päällikkö, piia.silventoinen-litja@kontiolahti.fi, p. 040 809 6797.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://kontiolahti.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=1281&jbid=15