Diakonian virka
Tietoa tehtävästä
Diakoniatyön tehtävänä on kristillinen palvelu- ja avustustyö. Virka sisältää monipuolisesti erilaisista elämäntilanteista tulevien ihmisten kohtaamista mm. ryhmätoiminnoissa, yhteisöllisissä tilaisuuksissa ja vastaanotoilla, koti- ja hoivakotikäynneillä.
Lieksassa diakoniatiimiin kuuluu kaksi diakoniatyöntekijää sekä pappi. Odotamme uudelta tiimin jäseneltä hyviä vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja, suunnitelmallista ja innostavaa työotetta, hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä halua oppia uutta muuttuvassa diakonian tehtäväkentässä. Seurakunnassa tehdään myös yhteistyötä yli työalarajojen.
Tarjoamme: monipuolisen ja merkityksellisen työtehtävän, mahdollisuuden kehittää ja luoda uusia toimintatapoja, kannustavan työyhteisön tuen, hyvän perehdytyksen sekä monipuolisia työsuhde-etuja, kuten työterveyspalvelut ja liikunta- ja kulttuuriedun sekä lounastuen.
Viran kelpoisuusehtona on kirkkohallituksen hyväksymä diakonian viranhaltijalta vaadittava tutkinto. Viran palkkaus on kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 502 mukainen. Tehtävään sisältyy kuitenkin vaativuusosa sekä erityisiä osia siten, että tehtäväkohtainen palkanosa on 2948,18 e/kk. Osa erityisestä lisästä on sovittu määräaikaiseksi lisäksi, jonka suhteen kirkkoneuvosto tekee päätöksen vuosittain. Lisäksi maksetaan henkilökohtaisina palkanosina mahdollinen kokemuslisä sekä työsuorituksen arvioinnin perusteella myöhemmin mahdollinen suorituslisä.
Virkaan valitun tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen sekä hänen tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja rikosrekisteriote. Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioimme virantäytössä myös opintojensa loppuvaiheessa olevat pian valmistuvat hakijat. Hakijalta edellytämme riittävää suomen kielen osaamista.
Virka tulee ottaa vastaan 1.4.2025 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Oman auton käyttö on välttämätön.
Hakemus ja CV tulee toimittaa 25.1.2025 klo 15.00 mennessä kirjallisesti osoitteeseen: Lieksan seurakunta Mönninkatu 13, 81700 Lieksa kuoreen merkintä: Diakonian virka Lieksan seurakunta tai sähköpostilla lea.elbardi@evl.fi
Hakijoita pyydetään varautumaan haastatteluun 29.01.2025.
Palkkaus
Tehtävän palkka on 2948.18€/kk
Henkilökohtaisina palkanosina maksetaan mahdollinen kokemuslisä sekä työsuorituksen arvioinnin perusteella myöhemmin mahdollinen suorituslisä.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 25.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit lähettää sähköpostilla. Katso tiedot "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Lisätietoja: kirkkoherra Lea El Bardi, 0400 991 654, lea.elbardi@evl.fi tai diakonissa Merja Nuutinen, 0400 199 809, merja.nuutinen@evl.fi