Pakettiautonkuljettaja, Kuopio, TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 5.12.2024
- Hae viimeistään 23.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme nyt asiakasyrityksellemme asiakaspalveluhenkistä B-kortillista PAKETTIAUTONKULJETTAJAA Kuopioon
Mitä tehtävä sisältää?
Työtehtäviin kuuluu pakettien kuljettaminen yksityisille henkilöille sekä yrityksille pääsääntöisesti Kuopion alueella. Työhösi tarvitset vähintään B-ajokortin ja mielellään hieman aiempaa kokemusta kuljetuspuolen tehtävistä. Työssä menestyminen edellyttää ennen kaikkea asiakaspalveluhenkisyyttä, kykyä itsenäisiin päätöksiin sekä valmiutta fyysiseen työhön. Täsmällisyys ja hyvä paineensietokyky on myös tärkeää työssä, jotta paketit saadaan kuljetettua oikeaan paikkaan oikeassa ajassa. Aikaisempi työkokemus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön sillä työssä pärjää parhaiten oma-aloitteisella sekä reippaalla asenteella.
Tunteja on tarjolla noin 60h/2vko ja työ on toistaiseksi voimassa oleva. Työt alkavat sopimuksen mukaan joulukuun puolessa välissä perehdytyksellä.
Mitä odotamme hakijoilta?
B-ajokorttia sekä aiempaa kokemusta kuljetuspuolen työtehtävistä
Joustavuutta
Kiinnostusta alaa kohtaan
Täsmällisyyttä sekä asiakaspalveluhenkisyyttä
Mitä tarjoamme sinulle?
vastuullisen ja itsenäisen työtehtävän kuljetusalalla
hyvät työskentelyvälineet/kaluston
monipuolisen työn hyvässä työporukassa
Totalin henkilöstön tuen kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa
Kuinka homma etenee:
Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä.
Jätä työnhaku meidän huoleksemme
Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Hae työpaikkaa osoitteesta http://totalhp.likeit.fi/apply/2861724