Veronmaksajain Keskusliiton jäsenhankkija, M&J Dynastia Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2024
- Hae viimeistään 15.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Viime aikoina verotukseen ja oman talouden hoitoon on tullut paljon uudistuksia, joista asiakkaat ovat kiinnostuneita. Siksi täydennämme tiimiämme kahdella kokoaikaisella työntekijöillä.
Olemme Vastuullinen Työnantaja- sertifioitu yritys ja noudatamme näitä periaatteita päivittäisessä toiminnassamme. Teemme paljon yhteistyötä korkeakoulujen kanssa ja toimistomme sijaitsee keskustassa, erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä.
Teemme yhteistyötä erittäin tunnetun ja arvostetun Veronmaksajain Keskusliiton kanssa ja teemme heille jäsenhankintaa. Jäseniä on tällä hetkellä noin 230 000 ja mitä suurempi määrä jäseniä on, sitä paremmin esimerkiksi esitykset verouudistuksista menevät läpi päättäjille. Veronmaksajain Keskusliitto on täysin puolueeton ja sitoutumaton. Työ edellyttää hyviä keskustelutaitoja asiakkaan kanssa, sillä vaikka jäsenyys myydään, sitä ei tehdä tyrkyttömällä vaan toiminnan esittelyllä ja luottamuksen herättämisellä. Tällä hetkellä asiakkaat ovat erittäin kiinnostuneita uudistuksista ja omasta taloudestaa, mikä helpottaa toki työtämme kovasti.
Aiempi kokemus puhelintyöstä, asiakaspalvelusta tai myyntityöstä on eduksi, mutta ei välttämätöntä. Perehdytämme työhön huolellisesti ja valmennus meillä on jatkuvaa. Arvostamme suuresti positiivista elämänkatsomusta ja herkässä olevaa hymyä, sillä työpaikan hyvä henki on meille todella tärkeä asia. Tehtävä edellyttää sujuvia it-taitoja ja uuden omaksumista nopeasti sekä täysi-ikäisyyttä.
Palkkaus on motivoiva ja koostuu 1200€ takuupalkasta, joka tuo mielenrauhaa uuden työn aloituksessa sekä erittäin hyvin palkkioiduista tulososuuksista.Kannustimina löytyy myös Smartumeita, lahjakortteja, matkoja ja muita vaihtuvia kilpailuita.
Hakemus on helppo jättää nettisivuiltamme ja kerromme mielellämme työstä lisää. Pyrimme täyttämään paikat mahdollisimman nopeasti, sillä asiakkaita on nyt paljon. Työvuorot ovat säännölliset ja työpäivän aikana meillä on 30min lounastauko sekä 3 kahvitaukoa.
Lue meistä lisää kotisivultamme www.mjdynastia.fi ja jätä yhteydenottopyyntösi. Lisätietoja työstä antaa Janiina Kekkonen sähköpostitse janiina.kekkonen@mjdynastia.fi ja viestitse 044 526 4462.
www.mjdynastia.fi/rekry
Käy tsekkaamassa myös somekanavamme:
Facebook
Instagram
LinkedIn

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:janiina.kekkonen@mjdynastia.fi