Koulunkäynninohjaaja vuosiluokille 7-9, Kuhmon kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 20.9.2024
- Hae viimeistään 4.10.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Kuhmo on Suomen metsäkeskeisin kaupunki, joka on tunnettu korkeatasoisesta musiikki- ja kirjallisuuskulttuurista, erityisesti kamarimusiikista ja Kalevalasta sekä yhteisöllisestä elämäntavasta, jossa arvostetaan hyvän jakamista, osaamista ja laatua. Kuhmo - täyttä elämää metsän ja kulttuurin valtakunnassa!
Kuhmon kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella on haettavana määräaikainen koulunkäynninohjaajan tehtävä ajalle 21.10.2024- 1.6.2025. Työtehtävät ovat pääasiassa Tuupalan yhtenäiskoulussa luokilla 7-9. Tuupalan koulukeskuksessa on lukuvuonna 2024-25 noin 500 perusopetuksen oppilasta. Määräaikaisuuden perusteena on OKM:n myöntämä erityisavustus, jolla voidaan palkata lisähenkilöstöä.
Koulunkäynninohjaajan työ edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja ja kykyä työskennellä sekä työparina että itsenäisesti. Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Työaika on 30h/viikko.
Koulunkäynninohjaajan tehtävään sisältyy mm. luokassa opettajan työparina toimiminen, oppilaiden avustaminen erilaisissa oppimistilanteissa ja yksilöavustaminen. Haemme ohjaajaa, jolla on reippautta tarttua toimeen, kasvatuksellinen ote nuorten kanssa työskentelyssä, valmiutta ohjata nuoria taito- ja taideaineissa (pääsääntöisesti käsityö ja kotitalous) ja innostusta toimia kouluyhteisössä.
Tehtävä täytetään neljän kuukauden koeajalla.
Palkkaus on kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) mukainen.
Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen voimassa oleva rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Hakemukseen on liitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset ja cv. Alkuperäiset todistukset esitetään haastattelussa tai muulla sovittavalla tavalla.
Tehtävää haetaan Kuntarekry.fi-palvelun kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy perjantaina 4.10.2024 klo 16.00.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/621738/fi_FI