Suunnittelija, asumisperusteiset- ja kv-asiat, Kela
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 14.6.2024
  • Hae viimeistään 2.8.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Innostutko työstä, jonka tavoitteena on tukea sujuvaa etuuskäsittelyä ja asiakaspalvelua? Jos sosiaaliturvan määräytyminen kansainvälisissä tilanteissa ovat intohimosi ja haluat olla mukana edistämässä asiakaslähtöistä toimintaa, tätä mahdollisuutta ei kannata ohittaa.

Haemme etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksikön kansainvälisten etuusasioiden suunnitteluryhmään suunnittelijaa vakinaiseen työsuhteeseen. Ryhmä toimii osana kansainvälisten asioiden osaamiskeskusta, jonka vastuulle kuuluu lisäksi mm. Kelan kansainvälisten asioiden ja EU-lainsäädäntötyön yleinen kehittäminen, suunnittelu ja koordinointi sekä rajat ylittävän terveydenhuollon etuudet. Osaamiskeskuksessa työskentelee noin 20 asiantuntijaa.

Työskentelet asumisperusteisia etuusoikeuksia sekä kansainvälisiä eläkeasioita koskevien asioiden parissa ja osallistut mm. ratkaisutyön neuvontaan ja ohjeistukseen sekä prosessien kehittämiseen. Työhösi kuuluu lisäksi sidosryhmäyhteistyötä sekä muita toimeenpanoon liittyviä tehtäviä yhdessä ryhmän muiden suunnittelijoiden ja juristien kanssa. Teet myös kansainvälistä yhteistyötä ja osallistut yhteyslaitosneuvotteluihin. Tarvittaessa teet myös muita suunnittelijan tehtäviä.

Työpisteesi sijaitsee ensisijaisesti Helsingissä Pitäjänmäellä tai Töölössä.

Lopullinen toimenkuva riippuu valittavan henkilön osaamisesta ja kokemuksesta.

Tarjoamme sinulle
haastavan, monipuolisen ja yhteiskunnallisesti merkityksellisen työn, jonka parissa voit kehittyä asiantuntijana
kokeneen ja ammattitaitoisen työyhteisön tuen
palkan, joka on noin 4000 e/kk
laajat etätyömahdollisuudet sekä joustoa työn ja muun elämän yhteensovittamiseen.

Odotamme, että sinulla on
soveltuva korkeakoulututkinto
tuntemusta Suomen sosiaaliturvajärjestelmästä sekä siihen liittyvästä kansainvälisestä toimintaympäristöstä
kokemusta suunnittelijan työssä tarvittavista tehtävistä, kuten prosessien kehittämistä
asiakaslähtöinen työskentelytapa ja otat huomioon eri asiakasryhmien tarpeet
hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot (suomi, ruotsi ja englanti)
taito tehdä yhteistyötä positiivisella ja rakentavalla asenteella ja hyvät verkostoitumistaidot.

Katsomme eduksi, jos sinulla on asiantuntemusta asumisperusteisista etuusoikeuksista, kansainvälisistä eläkeasioista ja Kelan etuuksia koskevasta kansallisesta ja kansainvälisestä lainsäädännöstä ja toimintaympäristöstä. Arvostamme Kelan ratkaisukäytännön tuntemusta, muuta kielitaitoa, kehittämishalukkuutta ja joustavuutta. Hyödyksi on, jos olet työskentelyotteeltasi aktiivinen ja oma-aloitteinen, kykenet johtamaan työtäsi määrätietoisesti kohti haluttua lopputulosta sekä pystyt jäsentämään epämääräisiäkin kokonaisuuksia ja selventämään niitä.

Me Kelassa kehitämme henkilöstökokemustamme jatkuvasti. Panostamme itse- ja yhteisöohjautuvaan työhön ja arvostamme henkilöstöämme. Teemme työtä monipaikkaisesti, mutta rakennamme myös yhteisöllisyyttä. Väestöliitto myönsi Kelalle vuonna 2024 Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen merkiksi siitä, että meillä työn ja muun elämän yhteensovittaminen on sujuvaa.

Kelassa työskentelee monenlaisia ihmisiä ja meillä jokainen saa olla oma itsensä. Panostamme yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Valitsemme tehtäviin ne henkilöt, joiden osaaminen ja kokemus vastaavat parhaiten haussa olevan työtehtävän vaatimuksia. Tervetuloa joukkoomme sellaisena kuin olet!

Kiinnostuitko? Lähetä meille hakemus, niin katsotaan, voisimmeko tarjota sinulle mielekkään työn ja seuraavan askeleen urapolullasi. Hae tehtävää rekrytointijärjestelmässämme osoitteessa www.kela.fi/rekrytoi viimeistään 2.8.2024. Liitä hakemukseen hakemuskirje ja ansioluettelo. Aloitamme hakemusten käsittelyn ja haastattelut jo hakuaikana, joten lähetäthän hakemuksen meille mahdollisimman pian. Kun hakemuksesi on saapunut meille, lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi.

Lisätietoja tehtävästä antavat puhelimitse etuuspäällikkö Päivi Kuivasniemi (17.7. klo 9-11 ja 19.7. klo 12-14 p. 020 634 9402), lakimies Antti Klemola (25.6. klo 12-14 ja 26.6. klo 9-11, puh. 020 634 3932) sekä erikoissuunnittelija Tarja Jehkonen (22.7. klo 12-14 ja 24.7. klo 9-11, puh. 020 634 3325). Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla etunimi.sukunimi@kela.fi

Turvallisuusselvitys: Henkilöstömme, asiakkaidemme ja käsittelemämme tiedon turvaaminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Siksi teetämme valitusta hakijasta turvallisuusselvityksen. Voit lukea aiheesta lisää osoitteessa www.supo.fi.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta http://www.kela.fi/rekrytoi