Kirjastovirkailija lähikirjastoihin, Porvoon kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 22.5.2024
  • Hae viimeistään 24.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Porvoon kaupunginkirjastoon kuuluu pääkirjasto, kolme lähikirjastoa ja kirjastoauto. Kuulumme Helle-kirjastoverkostoon ja kirjastollamme on alueellinen kehittämistehtävä Uudellamaalla. Henkilökunta kehittää aktiivisesti kirjaston toimintaa ja kävijämäärät ovat nousussa. Työyhteisössämme viihdytään ja saamme paljon positiivista palautetta asiakkailta.

Kirjastovirkailijana työskentelet pääosin lähikirjastoissa. Työtehtäviisi kuuluu asiakaspalvelu, kokoelmanhoito, kirjalogistiikka sekä muita tehtäviä oman osaamisesi mukaan. Kirjastossa kohtaat kaiken ikäisiä asiakkaita. Lähikirjastoissa iso asiakasryhmä on lapset ja nuoret.

Kelpoisuusehtona on ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy kirjasto- ja informaatioalan opintoja tai soveltuva ammatillinen perustutkinto ja kokemusta kirjastotyöstä tai pedagogisesta työstä. Hakijalta edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja sekä halua ja kykyä tehdä työtä eri ikäisten ihmisten kanssa monikulttuurisessa ympäristössä. Hyvä suomen- ja ruotsinkielen taito katsotaan eduksi. Muusta kielitaidosta on myös hyötyä.

Palkkaus määräytyy voimassa olevan kunnallisen yleisen työehtosopimuksen mukaan (KVTES). Tehtäväkohtainen palkka on 2 454,96 euroa ja työkokemuksesta riippuen 3 prosentin tai 8 prosentin työkokemuslisä. Työhön kuuluu säännöllistä iltatyötä ja lauantaityötä.
Koeaika on kuusi kuukautta.

Lähetä hakemuksesi viimeistään maanantaina 24.6.2024 klo 14.00 mennessä, Hae työpaikkaa- linkin kautta.

Lisätietoja tehtävästä antavat kirjastopalveluiden päällikkö Malin Hollmén, puh. 040 7549 511 malin.hollmen@porvoo.fi (lomalla vko 25) tai palveluvastaava Kaisa Tolonen, puh. 040 4899 605 kaisa.tolonen@porvoo.fi (lomalla vkot 23-25)
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/PRV-50-26-24/fi_FI