Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Maarukan päiväkoti
Neptunuksentie 3, 01480 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.11.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan -
Hei sinä sensitiivinen varhaiskasvatuksen opettaja - tervetuloa tiimiimme!
Meillä on auki vakituinen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä Maarukan päiväkodissa. Aloituspäivä 1.11.2024 tai sopimuksen mukaan.
Maarukan päiväkoti sijaitsee Korso-Koivukylässä Vantaan Pohjoisella palvelualueella. Yksikköön kuuluu Maarukan lisäksi myös Näätäpuiston päiväkoti. Yhdessä Maarukka ja Näätäpuisto muodostavat Näätäpuiston toimintayksikön.
Päiväkoti sijaitsee hyvien ulkoilumaastojen keskellä. Lähellä ovat ulkokentät, metsät sekä leikkipuistot, joihin oppimisympäristömme laajenevat piha-alueeltamme. Maarukan päiväkoti on saanut uuden ilmeen juuri valmistuneen remontin myötä, tilamme ovat raikkaat ja hyvään akustiikkaan, sekä valaistukseen on kiinnitetty huomiota.
Tavoitteenamme on, että lapsen on hyvä kasvaa, kehittyä ja oppia päiväkodeissamme. Arvostamme lapsilähtöisyyttä, kohtaamista ja kiireettömyyttä. Meille on tärkeää läsnäolo, ilo, pedagogisuus arjen kaikissa tilanteissa, yhdessä tekeminen sekä tiivis yhteistyö huoltajien kanssa. Mietimme myös tapoja, millä lisätä henkilökunnan työhyvinvointia. Toivomme sinun olevan huumorintajuinen ja yhteistyökykyinen heittäytyjä. Meillä saat laulaa, nauraa, leikkiä ja touhuta. Tehtävä sijoittuu toimintakaudella 2024-2025 1-4-vuotiaiden lasten ryhmään.
Kiinnostuitko? Jos sinulla on kysymyksiä, laita sähköpostia
sonya.hockerstedt@vantaa.fi.mailto:
riikka.mckenzie@vantaa.fi Jätä hakemuksesi pian, haastattelemme ehdokkaita jo hakuajan aikana.
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.(
https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/toihin-vantaan-varhaiskasvatukseen)
Saat kaikkea tätä Vantaalla:
- vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle
- hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
- turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
- vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
- monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön
Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 euroa, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita ja vain varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä päiväkodin johtajia.
Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)
Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Palkkaus: 3158,57 euroa/kk. Lisäksi mahdolliseen aiempaa työkokemukseen perustuva työkokemuslisä (3-8 %). Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2 985,60 eur/kk sekä kelpoisuusvaatimukset täyttäville varhaiskasvatuksen opettajille maksettavasta 172,97 eur/kk rekrylisästä.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja
Höckerstedt, Sonya
040 1594695
sonya.hockerstedt@vantaa.fiTavoitettavissa arkisin klo 9-15
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.
sonya.hockerstedt@vantaa.fi