Vakuuksien pääarvioija
Tietoa tehtävästä
Primary location:
HELSINKITervetuloa töihin vähän erilaiseen pankkiin!
Me S-Pankissa pyrimme siihen, että asiakas kokee aina saavansa vähän enemmän kuin osasi odottaakaan. Haluamme haastaa toimialan totuttuja käytäntöjä ja mahdollisuuksia vaikuttaa on valtavasti. Meillä saat reilusti vastuuta ja tilaisuuksia kehittää ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita yli kolmelle miljoonalle S-ryhmän asiakasomistajalle. Vaikka teemme vaativaa asiantuntijatyötä, emme silti turhia jäykistele.
Haemme vakuuksien pääarvioijaa vakituiseen työsuhteeseen Pankkiliiketoiminnan yksikköömme Helsinkiin.
Millaista työtä tarjoamme sinulle?
- Keskeisenä työtehtävänäsi vastaat pankin vakuuskohteiden kuten asuntojen, kiinteistöjen ja asunto-osakeyhtiöiden arvon määrittämisestä.
- Olet avainasemassa uuden arviointitiimin perustamisessa, jossa pääset vaikuttamaan sekä tiimin toimintatapoihin että pankkimme arvonmääritysprosesseihin.
- Tehtäviisi kuuluu myös sisäisten sidosryhmien kouluttaminen vakuuksien arvojen määrittämiseen liittyvissä asioissa.
- Sinulla on mahdollisuus kehittää sekä omaa ammattiosaamistasi että tehtävänkuvaasi pankkimme vastuullisessa ja kasvavassa ympäristössä.
- Tehtävänkuvaa voidaan mukauttaa aiemman kokemuksesi ja kiinnostuksen kohteidesi mukaisesti.
- Tehtävä sijaitsee Helsingissä Vallilan toimistollamme, mutta yhdistämme arjessamme joustavasti lähi- ja etätyöskentelyä Suomen rajojen sisäpuolella.
Mitä toivomme sinulta?
- Olet auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA).
- Sinulla on aikaisempaa kokemusta finanssialalta toimimisesta.
- Tunnet kattavasti vakuudellisen luottoprosessin henkilö- ja/tai yritysrahoituksen puolelta.
- Omaat vahvan ongelmanratkaisukyvyn sekä kyvyn soveltaa analyyttistä ajattelua arviointitilanteissa.
- Kykenet kommunikoimaan sujuvasti ja vaikuttavasti erilaisten sidosryhmien kanssa.
Ison talon edut, pienen talon into
S-Pankki on jo kaksitoista kertaa valittu Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi (Sustainable Brand Index). Vastuullisuus tarkoittaa meille myös sitä, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. S-Pankin taustalla vaikuttava S-ryhmä tarjoaa ison talon ainutlaatuisia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Vaikka olemmekin osa isoa S-ryhmää, toimimme ketterästi ja meiltä löytyy pienen talon intoa tehdä ja kehittää.
Haluamme, että työntekijöillämme pysyvät työ ja muu elämä tasapainossa, joten siksi teemme hybridityötä, jossa yhdistyvät etätyön ja toimistolla työskentelyn parhaat puolet. Lisäksi meillä on mahdollista hyödyntää liukuvaa työaikaa. Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia monin tavoin, kuten tarjoamalla kattavan työterveyshuollon, tukea liikuntaharrastuksiin ja tekemällä pienillä asioilla työpäivistä mukavampia. Lisäksi tarjoamme laajat työsuhde-edut, kuten henkilökuntahintaiset pankkipalvelut ja ostoedun S-ryhmän toimipaikoista. Kun työntekijät ovat onnellisia, yrityskin voi hyvin.
Lisätiedot
Lisätietoja tehtävästä antaa luottopäällikkö Ulla Tervonen maanantaina 16.9. kello 13.00–14.00 sekä tiistaina 24.9. kello 15.00–16.00. Tavoitat Ullan numerosta 050 407 2911.
Lue meistä lisää: s-pankki.fi/ura
Hae näin
Lähetä hakemuksesi 29.9.2024 mennessä oheisella hakulomakkeella. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa. Jos tulet valituksi tehtävään, tarkistamme luottotietosi ja yritysyhteytesi.
#LI-SPANKKI
Tietoa työnantajasta
S-PANKKI OYJ
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/s-pankki/2557308-3
- S-ASIAKASPALVELU OY Palveluneuvoja, Helsinki
- S-ASIAKASPALVELU OY Palveluneuvoja, Kajaani
- S-PANKKI OYJ Luottojohtaja
S-PANKKI OYJ muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle