Tuotepäällikkö, työkalut ja kiinnitystarvikkeet
TokmanniTietoa tehtävästä
Onko sinulla jo kokemusta vähittäiskaupan hankinnasta ja omaat kaupallista näkemystä? Oletko kiinnostunut teknisistä tuotteista ja onko remontointi tai rakentaminen lähellä sydäntäsi? Uskallatko ottaa vastuuta ja tehdä päätöksiä?
Nykyisen toimenhaltijan siirtyessä eteenpäin urallaan Tokmannin sisällä, haemme tuotepäällikköä vakituiseen työsuhteeseen käyttötavaraorganisaatioomme. Tuotealueesi tulee sisältämään muun muassa työkalut, kiinnitystarvikkeet, rakennuskemikaalit ja työvaatteet. Etsimme tuotteista innostuvaa ja jo hyviä tuloksia tuotteiden hankinnasta saavuttanutta henkilöä. Tule mukaan matkalle kohti visiotamme Euroopan ketterin, innovatiivisin ja tehokkain osto-organisaatio!
Tuotepäällikkö toimii oman tuoteryhmänsä kaupallisena tekijänä. Hän vastaa kiinnostavan valikoiman ja kampanjoiden suunnittelusta sekä toteutuksesta ja valikoiman aktiivisesta uudistamisesta noin 200 myymälään ja verkkokauppaan Suomessa. Tuotepäällikkö tuntee tuotealueensa asiakkaat, hän osaa kasvattaa myyntiä ja tietää, miten houkutella myymälöihimme asiakkaita. Tässä roolissa oleva henkilö innostuu tuotteiden lisäksi kaupanteosta ja tiedon hyödyntämisestä neuvotteluissa ja omaa hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Tuotepäällikön työpöydällä on esimerkiksi seuraavanlaisia tehtäviä:
- Tuoteryhmien kaupallisen menestyksen varmistaminen valikoima- ja kampanjasuunnittelun avulla.
- Ostoneuvottelut ja aktiivinen myyntihinnoittelu
- Tuoteryhmien datan analysointi sekä hyödyntäminen ja tavoitteiden mukaisten tulosten varmistaminen (myynti, kassakate ja kierto)
- Kansainvälisen ostoyhteistyön vahvistaminen
- Laadukkaiden PL-tuotteiden rakentaminen
- Vastuullisen hankinnan periaatteiden noudattaminen
- Yhteistyö sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa
Tuotepäällikkö raportoi osto-osastonsa tuoteryhmäpäällikölle.
Mitä odotamme?
Sinulla on jo kokemusta kansainvälisistä hankintatehtävistä, Private Label -tuotteista sekä valikoiman ja liiketoiminnan tuloksellisesta toteutuksesta. Osaat kertoa meille onnistumisistasi hinta- ja sopimusneuvotteluissa sekä liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisesta. Toivomme sinulta vahvaa asiantuntijuutta kodin kunnostukseen liittyvistä tuotteista ja ymmärrystä kaupallisista lainalaisuuksista.
Tässä roolissa asiakastyytyväisyys on tärkeä työtä ohjaava arvo ja on välttämätöntä, että olet innostunut tuotteista ja seuraat omaan alueeseesi liittyviä trendejä. Osaat suunnitella asioita pitkällä aikavälillä, olet analyyttinen ja käytät dataa päätöksenteon tukena. Olet rohkea tekemään päätöksiä analyysien pohjalta sekä kokeilemaan uusia asioita.
Sinulla on jo kokemusta vähittäiskaupan tai halpakaupan maailmasta sekä PL-tuotteista. Omaat erinomaiset neuvottelu- ja yhteistyötaidot ja ne ovat kehittyneet erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, joihin olet päässyt mukaan sekä Suomessa että ulkomailla. Sujuva suullinen ja kirjallinen englannin kielen taito on tässä tehtävässä välttämätöntä.
Sinulla on hyvä paineensietokyky sekä systemaattinen ja ratkaisukeskeinen ote työn tekemiseen. Työ on nopeatempoista ja vaatii tekijältään vastuullisuutta, aktiivisuutta sekä kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa tiukkojenkin aikataulujen puitteissa.
Toivomme, että sinulla on kaupallinen koulutus. Tehtävään kuuluu matkustamista.
Tarjoamme
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden poimia oman tuotealueesi tuotetarjonnasta Tokmannin asiakaskunnalle sopivimmat tuotteet ja kokeilla rohkeasti erilaisia ideoita tulosten saavuttamiseksi. Kehittyvässä yrityksessä mikään päivä ei ole samanlainen. Tämä tehtävä on monipuolinen, haastava ja työ on merkityksellistä. Tuotepäällikkönä pystyt omalla työlläsi vaikuttamaan koko yrityksen menestykseen ja samalla tarjoamaan jokaiselle suomalaiselle fiksun ostamisen paikan.
Pääset työskentelemään innostuneessa, asiantuntevassa sekä mukavassa yksikössä ja saat toimia yhteistyössä monien sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Saat hyvän perehdytyksen tehtävään.
Mielenkiintoisten tehtävien ja hyvien työkaverien lisäksi tarjoamme sinulle mm. henkilökunta-alennuksen myymälöissämme, henkilöstöetuohjelman kautta etuja yhteistyökumppaneiltamme ja mahdollisuuksia kehittyä ja oppia.
Työskentelemme tällä hetkellä hybridimallilla. Toimipisteesi sijaitsee Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksessa Mäntsälässä Lahden moottoritien varrella vain noin 30 minuutin ajomatkan päässä kehä III:lta.
Tutustu lisää Tokmannilla työskentelyyn katsomalla, mitä Ulla ja Terho kertovat Tokmannista työpaikkana https://tyopaikat.tokmanni.fi/tutustu-tokmannilaisiin-ulla-ja-terho-osto-osastolta/
Hakuohjeet:
Kiinnostuitko tehtävästä? Hienoa, odotamme innolla kuulevamme sinusta! Hae tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 13.1.2025.
Lisätietoja saat Markus Alitalolta p. 020 728 6079 tai markus.alitalo@tokmanni.fi maanantaina 30.12. klo 14-15 ja torstaina 9.1. klo 14-15.
Tietoa työnantajasta
Tokmannin halvat hinnat tuottavat iloa ja hyötyä, sekä helpottavat asiakkaan elämää. Työskentelemme yhdessä tämän tavoitteen puolesta ja tarjoamme asiakkaillemme halvan hinnan lisäksi myös sujuvan ja nopean asioinnin myymälöissämme sekä laajan ja vastuullisesti hankitun ja tuotetun tuotevalikoiman.
Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Onnistuneen asiakaskokemuksen takaamiseksi työskentelemme yli 6000 työntekijän voimin yhteensä yli 370:ssä Tokmanni-, Dollarstore-, Bigdollar-, Miny-, Click Shoes- ja Shoe House -myymälässämme sekä verkkokaupoissamme.
Vuonna 2023 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 392,7 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 98,8 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.
Meille tokmannilaisille on tärkeää, että toimimme vastuullisesti ja tehokkaasti ympäristöstä ja ihmisistä välittäen. Kannustamme sekä autamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan ja panostamme hyvään yhteishenkeen.
Avaamme jatkuvasti uusia myymälöitä ja rekrytoimme uusia osaajia. Etsimme joukkoomme erilaisilla osaamistaustoilla varustettuja henkilöitä monenlaisiin työtehtäviin.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/tokmanni/1928426-9