Sosiaaliohjaaja, tukisuhdepalveluiden tiimi, Lohja/Espoo
Tietoa tehtävästä
Haluatko päästä tekemään monipuolista ja innostavaa työtä lasten, nuorten ja perheiden parissa? Tule meille tukisuhdepalveluiden sosiaaliohjaajaksi!
Haemme sosiaaliohjaajaa koordinoimaan tukiperhetoimintaa sekä vapaaehtoista tukihenkilötoimintaa. Sosiaaliohjaaja on osa uutta tukisuhdepalveluiden tiimiä, joka sijoittuu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella perhesosiaalityön palveluyksikön alaisuuteen. Tiimissämme työskentelee neljä tukisuhdepalveluita koordinoivaa sosiaaliohjaajaa, seitsemän ammatillista tukihenkilöä ja johtava sosiaaliohjaaja. Työskentelyalueenamme on koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Tiimissämme on hyvä ja innostunut yhdessä tekemisen meininki.
Tukisuhdepalveluissa asiakkaana ovat lapset ja nuoret, joilla on sosiaalihuoltolain mukainen tai lastensuojelun avohuollon asiakkuus. Tukiperhetoiminnan ja vapaaehtoisen tukihenkilötoiminnan tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, sekä tukea ja vahvistaa lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden kasvatuskykyä ja -mahdollisuuksia silloin, kun perheessä on pidempiaikaista sosiaalihuollon tai lastensuojelun tuen tarvetta.
Tukiperhetoiminta ja vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta on ammatillisesti tuettua vapaaehtoistoimintaa ja sosiaaliohjaajan yksi tärkeimmistä työtehtävistä onkin toimia tukiperheen ja vapaaehtoisen tukihenkilön tukena koko tukisuhteen ajan. Sosiaaliohjaajan työtehtäviin kuuluu lisäksi vapaaehtoisten rekrytointi sekä valmennus, vapaaehtoisen ja lapsen yhteensaattaminen, sekä käytännön järjestelyt tukisuhteen ajan. Sosiaaliohjaajan työ tukisuhdepalveluissa on monipuolista, mielenkiintoista ja hyvin itseohjautuvaa. Sosiaaliohjaajat vastaavat itsenäisesti työnsä organisoinnista ja aikatauluttamisesta tiimin sekä esihenkilön tuella ja työ vaatiikin hyviä organisointitaitoja ja kykyä johtaa omaa työskentelyään. Myös esiintymis- tai koulutuskokemuksesta on työssä hyötyä.
Tarjoamme liikkuvan, monipuolisen ja merkityksellisen työn lasten, nuorten ja perheiden parissa, säännöllisen työnohjauksen sekä ammattitaitoisen tiimin sekä esihenkilön vahvan tuen työn tekemiseen.
Meillä on käytössä liukuva työaika ja etätyömahdollisuus viikottain. Työtehtävät sijoittuvat pääasiassa ma-pe klo 8-17 välille. Sosiaaliohjaajat saavat sote-sopimuksen mukaan valita joutuisan ruokailun tai 30min omalla ajalla olevan ruokatauon.
Työpaikan nimi ja osoite: Lasten, nuorten ja perheiden palvelut, perhesosiaalityö, kohdennetut palvelut / tukisuhdepalveluiden tiimi
Työpiste ja työtehtävät sijoittuvat koko hyvinvointialueen alueelle mutta työpiste voi sijaita Lohjan tai Espoon toimipisteissä.
Työaika: 38h 25min/vko/arkisin
Tehtävä on vakinainen
Työsuhteen aloitus 10.6.2024 tai sopimuksen mukaan
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen pätevyys.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Virkaan valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Tehtävässä edellytetään kokemusta lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävästä työstä, hyviä vuorovaikutus-, ohjaus ja yhteistyötaitoja, kykyä organisoida omaa työtään, it-taitoja ja dokumentoinnin osaamista sekä hyvää kielitaitoa (vähintään suomen kielen taitoa, muun kielitaidon katsomme eduksi).
Arvostamme kokemusta perhesosiaali- ja/tai lastensuojelutyöstä sekä neuropsykiatristen haasteiden tuntemusta. Arvostamme myös kehittämismyönteisyyttä ja halua kehittyä omassa työssään.
Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme työterveyshuollon ja lisäksi saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 21.5.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.