Sähkötyönjohtaja
Tietoa tehtävästä
Sähkötyönjohtaja pääkaupunkiseudulle!
Haemme asiakkaallemme työnjohtajaa taloautomaation pariin. Työkohteet ovat pääasiassa omakotitaloja sekä loma-asuntoja. Yrityksessä työskentelee huippu porukkaa, jossa tekemisen meininki, onnistumisen ilo, ja omana itsenään oleminen on perusarvoja! Asiakkaamme huolehtii työntekijöiden terveydestä ja viihtyvyydestä monin keinoin, ja antavat tuen kouluttautumiselle ja muulle itsensä kehittämiselle.
Tehtävät:
Työnjohtajana tulet vastamaan erikseen sovituista työkohteista ja niiden etenemisestä, jotta työ etenee aikataulun, budjetin, suunnitelmien ja laadullisten vaatimusten mukaisesti.
Minkälaista tyyppiä etsimme?
Sinulla on soveltuva koulutus (AMK / DI) tai kokemuksen kautta hankittu osaaminen tehtävään. Katsomme eduksesi aiemman työmaakokemuksen esimerkiksi kesätöistä tai harjoittelusta, mutta aikaisempaa työkokemusta tärkeämpää on kuitenkin persoonasi ja intosi päästä ottamaan ensimmäisiä askelia urallasi työnjohdon tehtävissä. Arvostamme halua kantaa vastuuta ja rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin.
Asiakkaamme arvostaa erityisesti seuraavia taitoja:
- hyviä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
- oma-aloitteisuutta
- organisointikykyä
- sujuvaa suomen kielen taitoa
Jätäthän hakemuksesi pikimmiten. Lisääthän hakemukseen mukaan ansioluettelosi ja palkkatoiveesi. Haku päättyy 25.06.2023!
Lisätietoja tehtävästä:
Teemu Rantanen, Asiakkuuspäällikkö
teemu.rantanen@workpower.fi
puh. 040 544 1110 (ark. 10-16)
Avainsanat: rakennusala, rakennustyö, raksa, työnjohtaja, Uusimaa, pääkaupunkiseutu, Helsinki, Vantaa, Espoo,
Tietoa työnantajasta
WorkPowerilla on ollut hyvä tekemisen meininki jo vuodesta 2003 lähtien. Pitkä henkilöstöpalvelualan kokemus on kasvattanut meistä monipuolisen kumppanin rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen valtakunnallisiin tarpeisiin. Tavoitteenamme on aina ollut yhdistää työpaikat ja työntekijät aidosti välittäen. Sinun tehtävänäsi on lähettää vain yksi hakemus – me WorkPowerilla etsimme juuri sinulle sopivan työpaikan lukuisten asiakkaidemme palveluksesta. Kauttamme voit työllistyä esimerkiksi rakennusalalle, teollisuuteen, taloushallinnon pariin tai hoitoalalle.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/workpower/1857541-9
- WorkPower Oy Haalariharjoittelija, KESÄTYÖ
- WorkPower Oy Työnjohtoharjoittelija, KESÄTYÖ
- WorkPower Oy Sähköasentaja, KESÄTYÖ
- MediPower Oy Lääkärin sijaisuudet ja keikkatyöt, Pirkanmaa
- MediPower Oy Sairaanhoitajan vakityö, Nummela
WorkPower Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle