Rekrytoimme Oy Kati Ab Kalajoelle palkka-asiantuntijaa/palkanlaskijaa vakituiseen työsuhteeseen.
”Oy Kati Ab Kalajoki on Kalajoelta Raution kylästä käsin toimiva, malminetsintään ja kalliorakentamisen palveluihin erikoistunut urakointiyhtiö, jonka päätoimialana ovat timanttikairaus ja niihin liittyvät reikämittaukset. Jo yli 40 vuotta toiminut perheyritys on yksi arvostetuimpia toimialallaan. Yhtiön markkina-alueena ovat pääasiassa Pohjoismaat. Yrityksen liikevaihto 2022 oli 27,1 M€, ja sen toiminta on erittäin vakaata ja kannattavaa. Yrityksessä työskentelee n. 160 ”KATI:laista” eli erittäin sitoutunutta ja osaavaa alansa huippuammattilaista.”
Palkka-asiantuntijana osaat työskennellä itsenäisesti ja vastuullisesti, huolehtien siitä, että työntekijöiden palkanmaksuun liittyvät asiat suoritetaan säännösten mukaisesti. Osaat organisoida työsi ja pitää työtehtävät hallinnassa aikatauluvaatimusten mukaisesti. Aiemman kokemuksesi ja kiinnostuksesi mukaan sinulla on mahdollisuus päästä kehittämään palkanlaskennan prosesseja ja toimintamalleja kehittyen näin itse myös ammatillisesti. Toimit myös palkanlaskentatiimin vetäjänä.
Odotamme sinulta alalle soveltuvaa koulutusta sekä vähintään viiden vuoden monipuolista kokemusta palkanlaskennasta. Tekijänä olet tarkka, täsmällinen ja pidät huolen, että sinulla on ajantasainen tieto palkanlaskentaan vaikuttavista asioista. Toivomme myös joustavuutta ja hyviä työyhteisötaitoja. Kansainvälisessä yrityksessä englannin sekä ruotsin kielen osaamisesta on etua.
Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkauksen (kk-palkka, kokemukseen pohjautuva) sekä työpaikan erinomaisissa ja nykyaikaisissa työtiloissa, jossa ympärillä on osaava, positiivinen ja kannustava työyhteisö sekä erinomainen työilmapiiri. Työpaikkasi on vakavarainen ja työntekijöistään huolta pitävä yhtiö, jossa on erittäin kilpailukykyiset henkilöstöedut. Saat tavanomaisten liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietujen lisäksi myös muun muassa hyvin kattavat vakuutukset niin työ- kuin vapaa-ajalle sekä monipuoliset työterveyspalvelut. Lisäksi tarjoamme kaikille työntekijöille n. kahden viikon palkallisen joululoman sekä yhden vuosilomaviikon lisää vuosittain 10 työskentelyvuoden jälkeen.
Mikäli koet olevasi etsimämme osaaja, täytä profiilisi Eezyn järjestelmään. Kirjaa tietoihisi kattavasti myös muu mahdollinen osaaminen palkanlaskennan lisäksi (esim. Hr-osaaminen, muu talousosaaminen) sekä palkkatoiveesi. Halutessa voit jättää myös erillisen cv:n ja hakemuksen. Valittava tekijä tulee työllistymään suoraan Oy Kati Ab Kalajoen työntekijäksi.
Tehtävään voit hakea 21.12.2023 asti. Joulun vuoksi hakemusten käsittely ja haastattelut siirtyvät tammikuulle. Tehtävässä toivomme aloitusta viimeistään helmikuussa.
Rekrytoinnin toteuttaa Eezy Henkilöstöpalvelut. Hakuprosessista voit kysyä Iris Huttula/Eezy, iris.huttula@eezy.fi, 050 525 4882