Maanrakennukseen kuljettajia
Tietoa tehtävästä
Maanrakennuksen kalustoon kuljettajia haussa!
Etsimme toimeen tarttuvaa maarakennustyöntekijää Päijät-Hämeen alueella oleville työmaille. Työtehtävät vaihtelevat työkohteen mukaan maankäsittelystä kaivamiseen lastaukseen ja ojitusten tekoon. Tarjolla on niin kaivinkoneen, pienkuormaajan kuin pyöräkuormaajan ajotehtäviä sekä hiekkarekan ja lavetin ajoa.
Meillä on tarjolla monipuolisia työkohteita, niin alalla opiskelijoille kuin jo alalla vuosia työskennelleille. Tämä näkyy myös palkkauksessamme, jossa haluamme huomioida aikaisemman kokemuksesi.
Sinulta odotamme kykyä työskennellä hytin sisäpuolen lisäksi myös sen ulkopuolella. Meillä nimittäin kaikki jeesaavat toisiaan työmaalla ja meillä ei ole erikseen esimerkiksi lapiomiehiä.
Kaikki aikaisempi kokemus maarakennusalan töistä katsotaan eduksi. Työturvallisuuskortti on työn edellytys. Lisäksi mitä enemmän kirjaimia löytyy ajokortista - hienoa! Vähintään B-kirjain tulee olla ja oma auto, sillä työkohteiden välillä liikutaan henkilöautolla. Ammattipätevyys olisi myös tosi nasta juttu!
Työt alkavat arviolta heinäkuussa ja työtä on erimittaisissa projekteissa, joiden kestosta voidaan sopia!
Jos kiinnostuit niin laita meille hakemusta järjestelemään. Lisätietoja paikasta Wilmalta arkisin klo 9-15 väillä soittamalla/viestillä/ Whatsapp:lla numerosta 040 168 6190.
Tietoa työnantajasta
Sinun menestyksesi on meidän tehtävämme
Luomme työntekijöidemme ja asiakkaidemme kanssa parempaa ja vastuullisempaa työelämää.
Olemme kokenut henkilöstöyritys, toimialasta riippumaton ja olemme toimineet alalla lähes 20 vuotta.
Tarjoamme työntekijöille elämäntilanteisiin sopivan määrän töitä ja erilaisia vaihtoehtoja työllistymiseen.
Lisätietoja meistä löydät osoitteesta www.varvaamo.com
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/varvaamo-group/2781428-2
- Avustaja.fi Henkilökohtainen avustaja, Rovaniemi
- Avustaja.fi Henkilökohtainen avustaja, Liminka
- Avustaja.fi Henkilökohtainen avustaja, Hausjärvi
- Värväämö Group Oy Koneenkuljettaja Kramerille, lumityöt
- Värväämö Group Oy Kramerin kuljettaja lumitöihin
Värväämö Group Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle