Lastenhoitaja, Jokiuoman päiväkoti, Vantaan kaupunki, Vantaa
Tietoa tehtävästä
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Jokiuoman toimintayksikkö
Vihertie 16, 01620 Vantaa
Työsuhteen kesto: Määräaikainen 30.09.2024 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2024
Hei, sinä varhaiskasvatuksen ammattilainen!
Etsimme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Jokiuoman toimintayksikköön. Yksikkömme toimii uudessa upeassa päiväkodissa. Jokiuoman päiväkoti sijaitsee Jokiuoman puistoalueella hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Päiväkoti toimii kahdessa kerroksessa ja toiminta on jaettu kahdeksaan kotialueeseen. Yhdessä kotialueessa toimii kaksi lapsiryhmää, joten kasvattajaparilla on käytössään omat ryhmätilat. Toimintamme perustuu varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan työparimalliin, jossa jokaisen työparin tukena on toinen työpari. Yksikössämme toimii kehittäjäopettaja sekä laaja-alainen erityisopettaja pedagogisen toiminnan tukena.
Lähdemme yhdessä kehittämään toimivia työskentelytapoja ja yhteisöllistä työyhteisöä, jossa meidän tukenamme on ulkopuolinen asiantuntija. Sinulla on mahdollisuus päästä mukaan kehittämään uutta toimintakulttuuria kanssamme. Yksikkömme on mukana ProVaka (positiivisesti ryhmässä oppiva varhaiskasvatus) kehittämistoiminnassa.
Yksikössämme toimii rinnakkaisjohtajuus, jossa toinen johtaja vastaa henkilöstöstä ja toinen johtaja vastaa pedagogiikasta.
Positiivinen pedagogiikka on toimintamme pohjana, mottona "Kehu, kannusta ja kiitä". Keskitymme lapsen vahvuuksiin ja hyödynnämme niitä kasvatustyössä. Kasvatuspäämääränä on se, että lapsen itsetunto vahvistuu ja hänestä kasvaa aktiivinen toimija. Haluamme, että jokainen lapsi tuntee kuuluvansa ryhmään ja hänellä on mahdollisuus vaikuttaa päiväkotipäiväänsä.
Toiminta- ja oppimisympäristö suunnitellaan lasten kanssa yhdessä huomioiden lapsen mielenkiinnon kohteet ja varhaiskasvatuksen tavoitteet. Oppimisympäristömme laajentuu helposti viereiseen Jokiuoman puistoon, joissa liikkuminen ja leikkiminen ovat keskiössä. Martinlaakson metsät ja liikuntapaikat tarjoavat myös loistavan oppimisympäristön.
Ammattilaisina tärkein tavoitteemme on luoda myönteinen ja turvallinen ilmapiiri. Oleellista hyvän ilmapiirin luomisessa on lasta, vanhempia ja työkavereita kuunteleva, tilanteessa aidosti läsnä oleva kasvattaja. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä iloa ja huumoria lasten ja aikuisten kanssa toimimiseen. Edellytämme lapsilähtöistä, pienryhmätoimintaan ja tiimityöskentelyyn sitoutunutta työotetta. Etsimme sensitiivistä kasvattajaa, jolla on rohkeutta heittäytyä mukaan lapsen leikkiin.
Tarjoamme sinulle positiivisen ja rennon työympäristön, jossa työtä tehdään täydellä sydämellä ammatillisuutta unohtamatta. Työ vaatii suomenkielen taitoa.
Kiinnostuitko? Toimi nopeasti ja jätä hakemuksesi, aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Lisätietoja saat soittamalla Helille tai Annelle.
Lämpimästi tervetuloa!
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.(https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/toihin-vantaan-varhaiskasvatukseen)
Saat kaikkea tätä Vantaalla:
- hyvät koulutusmahdollisuudet ja työyhteisön tuen oman työsi ja ammatillisuutesi kehittämiseen
- turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
- monipuoliset henkilöstöedut, kuten työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön
Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Lastenhoitaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus)
Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti
Palkkaus: 2491 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 1 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan
Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja
Olkkonen, Heli
0503026746
heli.olkkonen@vantaa.fi
Tavoitettavissa klo 8-16
Anne Kattelus
0405887151
Tavoitettavissa klo 8-16
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Palkkaus
Aikapalkka
Tietoa työnantajasta
Meillä pääset rakentamaan kukoistavaa yhdyskuntaa kannustavassa ja yhteisöllisessä ilmapiirissä. Olemme tunnettuja siitä, että kokeilemme rohkeasti uusia työ- ja toimintatapoja − meillä jokainen voi työssään vaikuttaa kaupungin kehittymiseen. Liity joukkoon!
Tutustu työnantajan yrityssivuun
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/vantaan-kaupunki/0124610-9