Etsimme sinua joukkoomme tekemään arvokasta ja merkityksellistä työtä ikääntyneiden parissa!
Lähihoitajana toimit asiakkaiden omahoitajana ja teet yhteistyötä tiimin jäsenten kanssa. Huolehdit asiakkaiden hyvinvoinnin ja huolenpidon tarpeiden toteutumisesta sekä osallistut lääkehoidon toteuttamiseen. Olet tärkeä osa talon moniammatillista ja -kulttuurista työyhteisöä. Meillä työtä tehdään positiivisella asenteella, jokaista työyhteisön jäsentä arvostaen.
Toimintamme perustana Kultakartanossa on asiakkaiden osallisuutta tukeva mielekäs ja elämänmakuinen elämä. Työpäivään sisältyy asiakkaiden avustamista, huolenpitoa sekä heille tärkeisiin harrasteisiin osallistumisen mahdollistamista. Järjestämme asiakkaille tapahtumia ja harrastetoimintoja yhdessä suunnitellen. Asiakkaille on tarjolla esimerkiksi kuvataide-, musiikki-, liikunta- ja ulkoilutapahtumia sekä retkiä ja juhlia. Hoitotyön ammattilaisten lisäksi meillä työskentelee avustavaa henkilökuntaa, joka huolehtii asiakkaiden ruokailuun, siivoukseen ja pyykkihuoltoon liittyvistä tehtävistä.
Voit olla pitkän kokemuksen omaava, vasta valmistunut tai alan opiskelija, tärkeintä on halusi olla mukana vaikuttamassa asiakkaidemme hyvään elämään. Saat perehdytyksen työhön ja tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen sekä monipuolisen työkokemuksen hankkimiseen. Huomioimme kiinnostuksen myös osa-aikatyöhön. Toivottavasti saamme sinusta työkaverin joukkoomme.
Tervetuloa meille Kultakartanoon!
Hakemuksia käydään läpi ja haastatteluita pidetään jo hakuaikana. Vuosilomasijaisia haetaan 2-vuorotyöhön. Myös kiinnostus päivätyöhön huomioidaan.
Työpaikan nimi ja osoite: Kultakartano, Ojamonkatu 34, 08100 Lohja
Työaika: jaksotyö 114 h 45 min / 3 vkoa
Tehtävä on määräaikainen.
Lähihoitajan koulutus tai muu vastaava koulutus. Lähihoitajan nimikkeellä toimivalta edellytetään oikeutta käyttää tehtävään soveltuvaa nimikesuojattua ammattinimikettä. Lähihoitajaopiskelijalla on oltava suoritettuna 60 osp.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa sekä §55 mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Lisäksi edellytetään riittävää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Edellytämme myös kiinnostusta ikääntyneiden asiakkaidemme hyvinvoinnin edistämiseen ja kykyä toimia muuttuvissa asiakastilanteissa. Voimassa olevia lääkelupia tai niiden suorittamista.
Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme kattavan työterveyshuollon ja lisäksi saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.